Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos julkaisi vuoden 2021 tilastot

Julkaistu

ETELÄ-POHJANMAA

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos julkaisi vuoden 2021 tilastot. Hälytyksiä oli vuoteen 2020 verrattuna 141 kappaletta enemmän.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos julkaisi vuositilastonsa perjantaina 8. tammikuuta. Vuositilastot julkaistiin sekä alueellisesti, että asemakohtaisesti.

Löydät artikkelin lopusta tilastot kuvana. Aluekohtaisessa tilastotaulukossa on myös aiempien vuosien tilastot. Asemakohtaisessa tilastotaulukossa on listattuna vain vuoden 2021 tehtävät.

Etelä-Pohjanmaan alueella oli hälytyksiä yhteensä 4489 kappaletta. Vuonna 2020 hälytyksiä oli 4348 kappaletta.

Eniten hälytyksiä tehtiin Seinäjoella. Toiseksi eniten hälytyksiä tehtiin Lapualla ja kolmanneksi eniten hälytyksiä tehtiin Kauhajoella.

Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos julkaisi vuoden 2021 tilastot
Vuoden 2021 tilastot asemakohtaisesti. Kuva: Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos.
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos julkaisi vuoden 2021 tilastot
Vuoden 2021 tilastot koko maakunnassa. Kuva: Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos

Lähteenä: Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Rehunjakolaite syttyi palamaan navetassa Lapualla

LAPUA Pelastuslaitos hälytytettiin Vasunmäentielle Lapualle Ämmälänkirkkotien kupeeseen epäillylle rakennuspalotehtävälle torstaina 18. huhtikuuta illalla kello 18.29...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä