torstai, 28, maaliskuu, 2024

Forssa | Kiimassuon jätteenkäsittelyalueella palaa

Näitä luetaan

FORSSA

Forssan seudulle annettiin perjantaina 16. helmikuuta iltapäivällä vaaratiedote. Kyse on tulipalosta jätteenkäsittelyalueella, josta aiheutui myrkyllistä savua ilmaan. Kanta-Hämeen pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Forssan Voimalankadulle kello 13.45.

Pelastuslaitoksen antama vaaratiedote koski Suopellon aluetta sekä Jokioisten keskustaa ja Pellilän asuinaluetta.

– Pelastuslaitos pyytää sulkemaan ilmastoinnin ja avoimet ovet ja ikkunat. Tarpeetonta liikkumista alueella tulee välttää, kertoi päivystävä palomestari Mika Kivipato Kanta-Hämeen pelastuslaitokselta vaaratiedotteessa.

[irp]

Vaaratiedote purettiin kello 16.53. Samalla myös Jokioistentie, joka oli suljettuna liikenteeltä, avattiin liikenteelle.

Kivipadon mukaan kohteessa palaa 1600-neliöinen varastohalli. Pelastuslaitos onnistui estämään palon leviämisen, ja iltapäiväviiden aikaan pelastuslaitos raivasi syttymiskohdetta. Tuolloin savunmuodostus oli vähäistä.

Paikalla on edelleen 13 pelastusyksikköä.

*Artikkelikuva: Kuvituskuva – Kanta-Hämeen pelastuslaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä