Hankolaiseen liikkeeseen heinäkuussa kohdistunut varkaussarja selvitetty – Stöldserie riktad mot samma affär i Hangö uppklarad

Julkaistu

[responsivevoice_button voice=”Finnish Female” buttontext=”Kuuntele uutinen”]

HANKO

Hangossa sijaitsevaan rautakauppaan murtauduttiin 12.7.2020 ja 17.7.2020. Molemmilla kerroilla kaupasta varastettiin RYOBI-merkkisiä työkoneita. Lisäksi rikoksesta epäilty oli käynyt varastamassa tuotteita liikkeen aukioloaikana 8.7.2020. Silloinkin miehen matkaan lähti mm. työkoneita.

– Poliisi pääsi rikoksesta epäillyn jäljille omien tutkimusten perusteella ja hänet otettiin kiinni 17.7.2020 aamupäivällä, kertoo rikoskomisario Mats Sjöholm Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselta.

Rikoksesta epäilty on 1980-luvulla syntynyt hankolainen mies. Mies on kuulusteluissa tunnustanut syyllistyneensä nyt tutkittaviin rikoksiin. Kotietsinnän yhteydessä poliisi takavarikoi rikoksella vietyä omaisuutta.

Esitutkinnassa selvitettiin myös epäilty kätkemisrikos, kun rikoksella vietyä omaisuutta löytyi hankolaisesta omakotitalosta. Rikoksella viedyn omaisuuden kätkemistä epäillään 1970-luvulla syntynyttä naista.

Anastetun omaisuuden arvo on muutama tuhat euroa ja osa omaisuudesta on esitutkinnan yhteydessä saatu takaisin.

Esitutkinta valmistuu lähiaikoina, jonka jälkeen asiakokonaisuus siirretään syyteharkintaan.

[smartslider3 slider=”9″]

En järnhandel i Hangö hade inbrott 12.7.2020 och 17.7.2020. Vid båda inbrotten stals arbetsmaskiner av märket RYOBI. Dessutom hade den misstänkte stulit från butiken den 8.8.2020 under butikens öppethållningstid. Också den gången tog mannen bl.a. arbetsmaskiner.

– Polisen kom den för brottet misstänkte på spåren genom sina egna utredningar och han kunde gripas den 17.7.2020 på förmiddagen, berättar kriminalkommissarie Mats Sjöholm från polisinrättningen i Västra Nyland.

Den för brotten misstänkta mannen är en hangöbo född på 1980-talet. Mannen har i förhör medgett sig skyldig till de brott polisen nu utreder. I samband med husrannsakan har polisen lyckats återta en del av den stulna egendomen.

I förundersökningen har man också lyckats reda ut ett häleri. En del av stöldgodset hittades i ett egnahemshus och polisen misstänker en på 1970-talet född kvinna för detta brott.

Den stulna egendomens värde är några tusen euro och polisen har som sagt lyckats få tillbaka en del av egendomen under förundersökningen.

Förundersökningen blir klar inom en snar framtid och ärendehelheten skickas då till åtalsprövning.

Lähde ja teksti: Poliisi

[smartslider3 slider=”11″]
Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Länsi-Uudenmaan poliisi on tavannut koulukierroksillaan jo tuhansia oppilaita – poliisien kokemus oli kaikkinensa positiivinen

UUSIMAA Kiertue on vienyt poliisilta paljon työaikaa, mutta poliisi kokee, että sille on ollut tarvetta. Länsi-Uudenmaan...

Kerrostalohuoneistossa paloi Hangossa aikaisin sunnuntaiaamuna

HANKO Tiedossa ei ole, aiheutuiko palosta henkilövahinkoja. Hangossa sammutettiin sunnuntaina 10. maaliskuuta aamulla rakennuspaloa. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen...

Kalakoppeihin murtauduttiin hiihtolomaviikolla Hangossa

Hangossa tapahtui viime viikolla epäilty rikoskokonaisuus, kun hankolaisiin kalakoppeihin murtauduttiin 20.-25. helmikuuta välisenä aikana....

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä