perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Huumekoira Hessu on vuoden tullikoira vuosimallia 2022 – teki merkittävän löydön, joka johti tutkinnassa kansainväliseksi rikostutkintakokonaisuudeksi

Näitä luetaan

TULLI

Vuoden tullikoiraksi 2022 on valittu huumekoira Hessu, tiedottaa Suomen Tulli. Hessu teki Tullin tiedotteen mukaan tammikuussa 2022 merkittävän marihuanalöydön, joka on johtanut tutkinnassa kansainväliseksi rikostutkintakokonaisuudeksi. Hessu on ohjaajansa ensimmäinen tullikoira.

Hessu on 6-vuotias labradorinnoutaja, joka on työskennellyt huumekoirana vuodesta 2017 alkaen Helsinki-Vantaan lentoasemalla yhdessä ohjaajansa Jani Laihon kanssa. Koirakon työtehtäviin kuuluvat rahti- ja postiliikenne-etsinnät sekä matkustaja- ja matkatavaravalvonta. 

– Hessusta on kasvanut ammattitaitoinen työpari minulle. Se ei välitä muusta hälinästä vaan osaa keskittyä rauhassa nenätyöskentelyyn ympäristöstä riippumatta, Jani kertoo.

Hessu on Janin ensimmäinen tullikoira. Ohjaaja kuvailee Hessua hyväntuuliseksi ja rauhalliseksi koiraksi, joka työskentelee aina ahkerasti ja on ollut myös helppo koulutettava. Hessu on hyvin miellyttämishaluinen sekä innokas työpari, joka antaa ohjaajankin virheitä anteeksi.

– Hessu on sellainen utelias ja huoleton heppu. Vapaa-ajalla Hessu rakastaa metsäseikkailuja ja viihtyy esimerkiksi kesäisin hillasuolla. Hessun lempipuuhaa ovat palloleikit ja järvessä peuhaaminen, Laiho jatkaa.

Tullin koiratoiminta lentoasemilla, satamissa ja rajoilla on ollut hyvin tuloksellista ja johtaa usein rikostutkintoihin. Pelkästään huumausainerikosten tutkinnoista useita kymmeniä saa alkunsa tullikoirien etsinnöistä. Näin kävi myös Hessun tekemän löydön osalta.

Merkittävä löytö johti kansainväliseen rikostutkintakokonaisuuteen.

Hessu teki tammikuussa 2022 löydön kahden Kanadasta Saksan kautta Suomeen saapuneen kanadalaisen matkalaukuista. Hessun reagoinnin perusteella Helsinki-Vantaan lentoasemalla tehdyssä tullitarkastuksessa parivaljakon neljästä matkalaukusta takavarikoitiin yhteensä yli 62 kiloa marihuanaa. Takavarikoidun marihuanan katukauppa-arvo Suomessa olisi ollut yli 1,2 miljoonaa euroa.

– Tämä on loistava esimerkki tapauksesta, joka tuli ilmi meille koiran merkkaamista matkalaukuista. Tutkinnassa tapaus laajeni vieläpä kansainväliseksi rikostutkintakokonaisuudeksi, joka ei ole vielä tullut päätökseen, Tullin tutkinnanjohtaja Mari Sarahete kertoo.

Tullikoiratoiminta on tärkeä osa yhteistyötä, jota yhteiskunnan turvaamiseksi tehdään.

– Hessun paljastamassa tapauksessa korostuu niin kansallinen kuin kansainvälinen päivittäinen yhteistyö, jonka kautta saavutamme merkittäviä tuloksia. Hessun löydöstä lähti liikkeelle ensin tullilaisia ja myöhemmin kansainvälisiäkin yhteistyöviranomaisia osallistanut ketju, Mari kuvailee.

Löydön tehnyt tullikoira Hessu palkitaan vuoden 2022 tullikoirana perjantaina 2. joulukuuta Koiramessuilla Helsingin Messukeskuksessa. Kuluvan vuoden aikana Hessu on yhdessä ohjaajansa kanssa jatkanut edellisten vuosien erinomaista työtä erilaisten huumeiden salakuljetustapausten paljastamiseksi.

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä