perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Kangasalan ja Tampereen poliisin lupapalvelut ovat ruuhkautuneet

Näitä luetaan

Kangasalan ja Tampereen poliisin lupapalvelut ovat ruuhkautuneet
KUVITUSKUVA. Kuva: Poliisi.

KANGASALA – TAMPERE

Matkustusmahdollisuuksien parantuessa asioiminen poliisin lupapalveluissa on tällä hetkellä ruuhkautunut Tampereella. Myös Kangasalla asiakaspalvelussa on ruuhkaa, kertoo Sisä-Suomen poliisilaitos.

Lupakysyntä on vilkastunut rokotustilanteen parantuessa ja matkustusmahdollisuuksien lisääntyessä hiljalleen.

– Ajanvaraukseen avataan uusia aikoja aina kun se on mahdollista, ja ne varataan aina nopeasti. Tällä hetkellä esimerkiksi Tampereelle palveluaikoja saa vasta juhannusviikolle. Tästä syystä moni on tullut jonottamaan vuoronumerolla, ja ruuhkaa on päässyt muodostumaan useampana päivänä, kertoo lupapäällikkö Hannele Koskela.

Jos vain mahdollista, lupa-asiointiin kannattaa käyttää poliisin sähköistä asiointia. Passin ja henkilökortin hakemuksen saa siellä vähintään vireille. Jos asiointia poliisissa tarvitaan, lähimmän poliisiaseman lisäksi myös muista poliisin lupapalvelupisteistä kannattaa etsiä palveluaikoja.  Ajan voi varata niin ikään sähköisestä asioinnista.

Vuoronumerolla jonottaminen on mahdollista poliisiaseman aukioloajoissa verkkosivuillamme esitettyyn aikaan, mutta asioinnin ruuhkautuessa vuoronumerolaite voidaan joutua sulkemaan myös aukioloajan puitteissa.

Lähteenä: Poliisi

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä