torstai, 28, maaliskuu, 2024

Karkkilan kuolonkolari: auto suistui kylki edellä vastaantulevien kaistalle

Näitä luetaan

KARKKILA

Kaksi ihmistä menehtyi ja yksi ihminen loukkaantui liikenneonnettomuudessa Karkkilassa tiistaina iltapäivällä. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta jatkotiedotteen.

Poliisi sai eilen tiistaina, 11. tammikuuta iltapäivällä hieman ennen puolta viittä ilmoituksen liikenneonnettomuudesta tiellä 2 (Porintie) Karkkilasta hieman Forssan suuntaan. Tarkempi paikka oli Saarentien risteyksessä. 

Onnettomuudessa oli osallisina kaksi henkilöautoa. Toisen henkilöauton kuljettaja ja matkustaja menehtyivät, ja toisen henkilöauton kuljettaja loukkaantui onnettomuudessa. Ajoneuvoissa ei ollut muita henkilöitä kyydissä.

Tilanne sai alkunsa, kun Forssan suunnasta kohti Karkkilaa ajaneen henkilöauton kuljettaja oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä menettänyt ajoneuvonsa hallinnan. Auto oli ajautunut hallinnan menetyksen seurauksena vastaantulevan liikenteen kaistalle törmäten kylki edellä vastakkaisesta suunnasta tulleen henkilöauton keulaan. Menehtyneet olivat vastaantulijoiden kaistalle ajautuneessa autossa.

Tapahtuma-aikaan tien pinta oli jäinen ja osittain luminen. Kyseessä oli suora tieosuus, missä nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa. 

Tutkinnanjohtaja komisario Hannu Kontola Länsi-Uudenmaan poliisista kertoo, että alustavasti tutkittavat rikosnimikkeet ovat liikenneturvallisuuden vaarantaminen, kuolemantuottamus ja vammantuottamus. 

− Tutkintanimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. Tämän lisäksi asiassa tehdään kuolemansyyn tutkinnat. Myös tutkijalautakunta selvittää osaltaan tapahtunutta, Kontola sanoo. 

Lähteenä: Länsi-Uudenmaan poliisilaitos

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Kuopiossa sattui myöhään torstaina raideliikenneonnettomuus

KUOPIO Onnettomuus tapahtui hieman ennen Neulalampea etelästä päin katsottuna. Kuopiossa sattui vakava onnettomuus myöhään torstaina 21. maaliskuuta, kun pohjoiseen matkalla ollut...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Järvenpäässä kadonnutta 76-vuotiasta miestä – viimeisin havainto tehty aamulla Välskärinkadulla

JÄRVENPÄÄ Miehellä on todennäköisesti yllään musta toppatakki, khakin väriset housut ja harmaa pipo. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan,...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä