Laitilan ja Uudenkaupungin liikenteessä kiinni kaahareita ja huumepäisiä kuljettajia

Julkaistu


VAKKA-SUOMI

Lounais-Suomen poliisi mittasi Vakka-Suomen liikenteessä torstain 8. syyskuuta ja sunnuntain 11. syyskuuta välisenä aikana törkeitä ylinopeuksia. Poliisi kertoo samalta ajankohdalta myös kahdesta kiinnijääneestä rattijuoposta.

Kalannintiellä ylinopeutta 57 km/h.

Torstaina Kalannintiellä Uudessakaupungissa poliisia vastaan ajoi Laitilan suuntaan henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin 117 km/h. Kyseisellä alueella on 60 km/h nopeusrajoitus. Poliisipartio kääntyi auton perään ja kuljettaja pysähtyi tien sivuun havaitessaan poliisin takanaan.

Auton kuljettajana ollut nainen ei osannut sanoa, miksi hän oli ajanut niin suurta ylinopeutta. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.



Kaaharilla oli vauhtia 130 km/h taajama-alueella Laitilassa.

Lauantaina Laitilan Grapintiellä poliisia vastaan ajoi henkilöauto, jonka nopeudeksi mitattiin taajama-alueella 130 km/h.

Autoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi ei kerro, onko mittauskohdassa minkälainen nopeusrajoitus.

Moottoripyöräilijä kiihdytti korttinsa hyllylle Uudessakaupungissa.

Sunnuntaina noin kello 21.15, poliisi havaitsi Uudessakaupungissa moottoripyörän, joka kiihdytti voimakkaasti Vakka-Suomenkadun ja Kalannintien liikennevaloista.



Poliisi mittasi moottoripyörän nopeudeksi 106 km/h. Alueen nopeusrajoitus on 50 km/h.

Pyörä pysähtyi heti poliisin kytkettyä pysäytysvalon. Kuljettajana ollutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. 

Huumepäinen kuljettaja yritti erehdyttää poliisia Laitilassa.

Torstaina Lounais-Suomen poliisi sai ilmoituksen mahdollisesta rattijuoposta Laitilassa. Iltakuuden aikaan kyseinen auto tuli poliisia vastaan Varppeentiellä. Poliisipartio pysäytti auton ja puhallutti kuljettajan. Auton kuljettajana ollut mies puhalsi 0,04 promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille ja opiaateille.

Kuskin henkilöllisyyttä selvitettäessä mies antoi poliisille henkilökortin, josta puuttui kuvaosa. Mies ei myöskään muistanut henkilötunnuksensa loppuosaa.



Poliisipartio teki autoon etsinnän henkilöllisyyden selvittämiseksi ja löysi lompakon, jossa olleesta asiakirjasta selvisi miehen henkilöllisyys. 

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, väärän henkilötiedon antamisesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehellä oli kyydissään yksi matkustaja.

Ajo-oikeudeton tapa-autoilija kannabiksen vaikutuksen sekä lievästi alkoholin vaikutuksen alaisena Uudessakaupungissa.

Perjantaina kello kahdentoista aikaan yöllä, poliisi pysäytti henkilöauton tarkastusta varten Satotiellä Uudessakaupungissa. Kuljettajana ollut mies puhalsi poliisin alkometriin 0,18 promillea, mutta hänelle tehty huumausainepikatesti antoi positiivisen tuloksen kannabikselle. 

Miestä epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Kyseessä oli miehen 13. kulkuneuvon kuljettaminen ilman ajo-oikeutta vuoden sisällä.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Jo toinen maastopalo Laitilassa samana iltapäivänä – heinikon polttaminen karkasi käsistä

LAITILA Alkusammutus rajoitti palon leviämisen ja pelastuslaitos hoiti tilanteen loppuun. Laitilassa sammutettiin torstai-iltapäivän 4. huhtikuuta...

Risujen polttaminen lähti käsistä Laitilassa – lopputulemana maastopalo

LAITILA Maastoa paloi noin 500-neliömetrin alueelta. Laitilassa Palttilantiellä syttyi maastopalo torstaina 4. huhtikuuta iltapäivällä ennen kello...

Vakka-Suomessa kaahattiin, ajettiin kovassa tuiterissa ja murtauduttiin liiketiloihin – myös kolarit työllistivät poliisia

VAKKA-SUOMI Pyhärannassa tapahtui kaksi kolaria, Uudenkaupungin Kalannissa kaahattiin, Taivassalossa ajettiin kovassa humalassa ja Laitilassa murtauduttiin...


Tuoreimmat artikkelit

Rasvapalo Lempäälässä – leirikeskuksen terassilla syttyi rasva palamaan rasvakattilassa

LEMPÄÄLÄ Lempäälässä sammutettiin rasvapaloa lauantaina 20. huhtikuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Savontielle kello 14.54...

Kaksikko meni nurin kanootilla Toppilansalmessa Oulussa

OULU Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Mallastien tuntumaan Ouluun lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä...

Rannalta löytyi vainaja Joutsassa

JOUTSA Joutsassa löydettiin vainaja rannalta lauantaina 20. huhtikuuta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito...

Tulipalo aiheutti tuhoa Oravaisissa

VÖYRI Pohjanmaalla, nykyisin Vöyriin kuuluvassa Oravaisissa sammutetaan rakennuspaloa. Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Kullaståetiin...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä