perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Nastolan ulosajo: auto otettiin luvatta käyttöön – kuski oli vahvasti päihtynyt ja kortiton

Näitä luetaan

LAHTI

Kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,14 promillea. Epäilty oli ottanut ajoneuvon luvatta käyttöön ja kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Päijät-Hämeeseen Lahteen torstaina 19. lokakuuta illantaitteessa. Viranomaisuutiset uutisoi tapauksesta ensimmäisen kerran jo torstaina illantaitteessa tuoreeltaan, kun Päijät-Hämeen pelastuslaitos kertoi asiasta X-tilillään. Hämeen poliisilaitos julkaisi asiasta tiedotteen perjantaina 20. lokakuuta.

Pelastuslaitoksen julkaisun jälkeen tiedossa oli, että henkilöauto suistui katolleen ojaan Vehkosillantiellä Nastolassa, ja että autossa oli yksi henkilö, jonka pelastuslaitos auttoi ulos.

Hämeen poliisi kertoo tiedotteessaan, että kuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 2,14 promillea. Epäilty oli ottanut ajoneuvon luvatta käyttöön ja kuljettajalla ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kuljettaja loukkaantui tilanteessa, mutta kuljettajan vammoista ei ole tarkempaa tietoa.

Naisen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen, törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, luvattomaan käyttöön ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta

Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

Viimeisimmät alueen uutiset


Tuoreimmat uutiset















Nämä kiinnostavat ihmisiä

Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

Kadonneet henkilöt

Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

Kuolintapaukset

Suru-uutisia Varsinais-Suomesta: Pilkkijä löydettiin hukkuneena Mynälahdelta Maskun ja Mynämäen rajan tuntumasta

MASKU - MYNÄMÄKI Iäkkään pilkkijän omaiset olivat tehneet ilmoituksen mieshenkilöstä, joka ei ollut palannut kotiin. Rajavartiolaitoksen helikopteripartio löysi avannon ja...

Lapset ja nuoret

Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä