Vahingonteot ja liikennetehtävät työllistivät poliisia Etelä-Karjalassa viikonloppuna – lisäksi Vilkjärvellä kadonnut löydettiin menehtyneenä

Julkaistu


ETELÄ-KARJALA

Viikonlopun aikana poliisi on kirjannut useita vahingontekoja, jotka olivat kohdistuneet ajoneuvoihin. Myös liikennetehtävät työllisti poliisia ympäri Etelä-Karjalaa. Vilkjärvellä kadonnut henkilö löytyi menehtyneenä. Asiat selviää Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen Etelä-Karjalan alueen tiedotteesta.

Päihtyneitä kuljettajia kärähti ympäri Etelä-Karjalaa.

Liikenteestä tavattiin viisi henkilöä, joita epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Nämä tapahtuivat Imatralla, Luumäellä, Lappeenrannassa ja Lemillä.

Yksi henkilö, jota epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kärähti Imatralla.



Yhden henkilön epäillään syyllistyneen vesiliikennejuopumukseen Parikkalassa.

Yksi henkilö loukkaantui liikenneonnettomuudessa Ruokolahdella.

Ruokolahdella sattui kahden ajoneuvon välinen kolari Puumalantien ja Rasilantie risteyksessä.

Yksi henkilö toimitettiin paikalta sairaalaan jatkotutkimukseen. 



Kaksi kuljettajaa kaahasi korttinsa hyllylle. Myös keulineelle moottoripyöräilijälle annettiin sanktiota.

Törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta epäillään henkilöä, joka ajoi Valtatie 6:lla Imatralla henkilöautolla 100 km/h nopeusrajoitusalueella 175 km/h.

Toista henkilöä epäillään myös törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kun hän ajoi Luumäellä henkilöautolla 100 km/h nopeusrajoitusalueella 180 km/h.

Imatralla poliisi pysäytti moottoripyöräilijän, joka keuli ajaessaan moottoripyörällä. Häntä epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Vahingontekoja tehtiin Taipalsaarella, Lappeenrannassa sekä Imatralla.

Ajoneuvoihin kohdistuneita vahingontekoja tapahtui Taipalsaarella, missä ajoneuvoa oli potkittu, Lappeenrannassa, missä ajoneuvon renkaita oli puhkottu ja toisen ajoneuvon keskuslukitusta oli vahingoitettu ja Imatralla, missä ajoneuvon päälle oli tyhjennetty jauhesammutin.



11. heinäkuuta Vilkjärvellä kadonnut henkilö löytyi menehtyneenä.

11. heinäkuuta poliisi tiedotti henkilöetsinnästä Vilkjärvellä, missä edellisenä iltana kalastamaan lähteneen henkilön soutuvene oli ollut ajelehtimassa.

Tänään, sunnuntaina kadonneeksi ilmoitettu henkilö löytyi kuolleena ja poliisi selvittää kuolemansyytä. 

Lähteenä: Poliisi


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Kuutostiellä Imatralla raju kolari: Rekka törmäsi henkilöauton perään, joka puolestaan edellä olleeseen autoon

IMATRA Kuutostiellä Imatralla, pohjoisen suuntaan vievillä kaistoilla sattui tiistaina 16. huhtikuuta illalla raju liikenneonnettomuus. Poliisi,...

Lappeenrannassa polkupyöräilijään törmännyttä autoilijaa epäillään mm. kuolemantuottamuksesta

LAPPEENRANTA Poliisi kertoi torstaina, että tapausta tutkittaisiin ainoastaan kuolemansyyntutkintana. Poliisi täydensi perjantaina, että autoilijaa epäillään...


Tuoreimmat artikkelit

Rasvapalo Lempäälässä – leirikeskuksen terassilla syttyi rasva palamaan rasvakattilassa

LEMPÄÄLÄ Lempäälässä sammutettiin rasvapaloa lauantaina 20. huhtikuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Savontielle kello 14.54...

Kaksikko meni nurin kanootilla Toppilansalmessa Oulussa

OULU Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Mallastien tuntumaan Ouluun lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä...

Rannalta löytyi vainaja Joutsassa

JOUTSA Joutsassa löydettiin vainaja rannalta lauantaina 20. huhtikuuta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito...

Tulipalo aiheutti tuhoa Oravaisissa

VÖYRI Pohjanmaalla, nykyisin Vöyriin kuuluvassa Oravaisissa sammutetaan rakennuspaloa. Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Kullaståetiin...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä