TAMPERE
Sisä-Suomen poliisilla oli poliisioperaatio Pirkanmaalla perjantai-iltana 6. syyskuuta. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi sai iltayhdeksän jälkeen ilmoituksen, että Tampereen Koskipuistossa olisi ammuttu.
Poliisi on ottanut kiinni tapauksen johdosta epäillyn 30-vuotiaan mieshenkilön. Miestä epäillään laittomasta uhkauksesta, ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta.
– Suoritetun esitutkinnan perusteella kahden henkilön välille syntyi suusanallista riitaa mikä oli johtanut tönimiseen sekä lopulta tilanteeseen, jossa toinen osapuoli otti ampuma-aseen esiin ja ampui sillä useita maahan kohdistuneita laukauksia, Sisä-Suomen poliisilaitokselta kommentoidaan.
Tapahtuma-aikaan Koskipuistossa oli runsaasti ihmisiä.
Poliisi jatkaa asian esitutkintaa. Tapaukseen ei liity järjestäytynyttä- tai nuorisojengi rikollisuutta, vaan kyseessä on yksittäinen tapahtuma.