Tavakseen poliisia ja vartijoita vastustava mies aiheutti jälleen häiriötä Lahdessa

Julkaistu

LAHTI

Kyseinen mies on syyllistynyt viimeisen vuoden aikana järjestystä ylläpitävän henkilön sekä virkamiehen vastustamisiin jo 13 kertaa.

Keskiviikkona 15. maaliskuuta iltakahdeksan aikaan, sai poliisipartio tehtäväksi mennä Lahdessa Ajokadulla sijaitsevaan liikkeeseen, jossa vartijat olivat poistaneet päihtyneen ja häiriötä aiheuttaneen 30-vuotiaan miehen pois liikkeestä, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.

Mies ei totellut vartijoiden käskyjä, jonka takia häntä alettiin taluttamaan pois kaupasta. Tässä vaiheessa mies alkoi kuitenkin haraamaan voimakkaasti vastaan ja yritti lyödä vartijoita. Poliisin tullessa paikalle, jatkoi mies riehumistaan, jonka takia hänet siirrettiin poliisiautoon.

Poliisilaitoksella sama riehuminen jatkui ja mies yritti hyökätä sekä poliisien, että vartijoiden päälle.

Miestä epäillään järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisesta, sekä virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. Kyseinen mies on syyllistynyt viimeisen vuoden aikana järjestystä ylläpitävän henkilön sekä virkamiehen vastustamisiin jo 13 kertaa.

Lue myös:

    Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

    VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

    Mies näpisti kengät Lahdessa – vartija joutui käyttämään voimakeinoja

    LAHTI Hämeen poliisi tutkii tapausta, jossa nelikymppisen miehen epäillään näpistäneen kengät Lahden Launeella sijaitsevasta marketista...

    Kahden kuljettajan epäillään olleen huumepäissään Lahden liikenteessä

    LAHTI Hämeen poliisin partiot saivat kiinni kaksi kuljettajaa, joiden epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena henkilöauton...

    Tuoreimmat artikkelit

    Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

    JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

    Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

    KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

    Sipoosta kadonnut mies löytyi Vantaalta

    SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi on etsinyt kadonnutta miestä. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta tiedotettiin torstaina illalla, että Sipoosta oli...

    Ulkovarasto roihusi Lapualla

    LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

    Yhteistyössä



    Intiimisheivaustuotteet netistä