Törkeän rattijuopumuslukeman puhaltanut kuljettaja ajoi auton ojaan Kokemäellä

KOKEMÄKI – PEIPOHJA

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Satakunnan maakuntaan Kokemäelle maanantaina 24. heinäkuuta iltapäivällä kello 13.56. Onnettomuudesta tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos.

Poliisi kertoo, että kyseessä oli yhden ajoneuvon liikennevahinko, henkilöauto oli suistunut ojaan. Onnettomuus tapahtui Peipohjassa Suokkaantien ja Satakunnantien risteyksessä.

Poliisin saamien silminnäkijätietojen perusteella henkilöauton reilu seitsemänkymppinen mieskuljettaja oli tullut Suokkaantieltä aikomuksenaan kääntyä Satakunnantielle. Kuljettaja oli kuitenkin ajautunut risteyksestä suoraan vastapuolella olevaan ojaan.

Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,73 mg/l tuloksen ja tarkkuusalkometriin 0,56 mg/l tuloksen. Tarkkuusalkometritulos on promilleissa 1,27 promillea.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.

Poliisi kertoo, että henkilövahinkoja ei tapauksesta olisi aiheutunut, mutta aluemedia Satakunnan Kansa uutisoi, että kuljettaja oltaisiin viety ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan tarkastettavaksi. Poliisin mukaan ajoneuvo kärsi lieviä vaurioita. 

Viranomaisuutisten WhatsApp-kanavalle liittyminen kannattaa, sillä sieltä löydät kätevästi kaikki uutisemme!

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kokemäen helmikuisesta epäillystä henkirikoksesta epäillään kolmea 18–25-vuotiasta miestä

KOKEMÄKI Lounais-Suomen poliisi on saamassa valmiiksi Kokemäellä helmikuussa tapahtuneen henkirikoksen esitutkinnan. Henkirikoksesta epäillään kolmea henkilöä....

Sääksjärven itäpuolella Kokemäellä paloi maastoa noin viisi hehtaaria

KOKEMÄKI Viidantiellä Kokemäellä, Sääksjärven itäpuolella sammutettiin suht. laajaa maastopaloa maanantai-iltana 27. toukokuuta. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Todennäköisesti salamanisku sytytti maastoa palamaan Kokemäellä

KOKEMÄKI Kaakkimaantien tuntumassa Kokemäellä sammutettiin maastopaloa maanantaina 27. toukokuuta keskipäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta...

Tuoreimmat uutiset

Pakettiauto törmäsi törmäysvaimenninajoneuvoon moottoritiellä Vihdissä

VIHTI Turunväylällä Vihdissä sattui myöhään torstaina 18. heinäkuuta kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...

Riita kärjistyi kauppakeskus Ratinan edustalla Tampereella – toista osapuolta puukotettiin

TAMPERE Sisä-Suomen poliisi tutkii Tampereella torstaina 18. heinäkuuta loppuiltapäivästä tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan...