KAAVI
Honkalahdentiellä Kaavilla sammutettiin aikaisin torstaiaamuna 18. heinäkuuta syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 05.18.
Pohjois-Savon pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Petteri Lintunen kertoo, että 98-neliöisessä omakotitalossa syttyi tulipalo. Ilmoittaja oli havainnut omakotitalon katolta tulevan liekkejä sekä savua ja suoritti hätäilmoituksen.
Kun pelastuslaitoksen ensimmäinen yksikkö saapui kohteeseen, oli rakennuksen yläpohja kauttaaltaan tulessa. Palo onnistuttiin rajaamaan yläpohjaan, mutta rakennus kärsi sammutustöissä merkittäviä savu- ja vesivahinkoja. Lisäksi sammutustöiden mahdollistamiseksi, joutui pelastuslaitos purkamaan rakennuksen katon.
Talossa asui yhteensä viisi henkilöä, joista yksi oli palon syttyessä kotona. Hän onnistui poistumaan rakennuksesta ajoissa, eikä henkilövahinkoja aiheutunut.
Pelastuslaitoksen mukaan kyseessä on vuonna 2004 rakennettu yksikerroksinen ja lautarakenteinen omakotitalo.
Paloa pidetään tässä vaiheessa salaman sytyttämänä.