Tulipalo aiheutti omakotitalolle mittavat vahingot Mikkelin Vanhamäessä

Julkaistu


ETELÄ-SAVO

Poliisi muistuttaa talojen omistajia huolehtimaan kiinteistöjen hormien ja tulisijojen säännöllisestä nuohouksesta sekä vastuullisesta valvonnasta lämmityksen aikana. 

Etelä-Savon pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin rakennuspalon sammutustehtävälle Petäjämäentielle Mikkelin Vanhamäkeen torstai-iltana 2. helmikuuta kello 20.11. Tapahtuneesta tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos.

Poliisi kertoo, että talon omistaja oli lämmittänyt pannuhuoneen uunia iltapäivän päätteeksi ja poistunut tämän jälkeen muutamaksi tunniksi asunnoltaan. Palattuaan takaisin, hän oli havainnut paksun savun nousevan rakennuksesta ja ilmoitti tapahtumasta hätäkeskukseen.

Tuli tuhosi noin 150-neliöisen päärakennuksen purkukuntoiseksi. Pelastuslaitos esti palon leviämisen viereisiin rakennuksiin. Palo oli ehtinyt levitä niin laajalle, että sammutustoimilla ei päärakennusta pystytty enää pelastamaan. 



Poliisin tekninen rikostutkinta ja pelastuslaitos on suorittanut perjantaina 3. helmikuuta tutkintaa tapahtumapaikalla. Alustavassa selvityksessä tulisijan lämmityksellä voi olla yhteys palon syttymiselle. Poliisi jatkaa asian selvittämistä palonsyyntutkintana. Tapahtumaan ei liity rikosta. 

Poliisi muistuttaa talojen omistajia huolehtimaan kiinteistöjen hormien ja tulisijojen säännöllisestä nuohouksesta sekä vastuullisesta valvonnasta lämmityksen aikana. 


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Etelä-Savossa jäi kiinni kaksi kaaharia ja huumerattijuoppo tunnin aikana

MIKKELI - MÄNTYHARJU Itä-Suomen poliisin partiot mittasivat Etelä-Savon liikenteessä, tarkemmin Viitostiellä kahdelle henkilöautolle kovat ylinopeudet...

Kahden ajo-oikeudettoman miehen epäillään autoilleen huumausaineen vaikutuksen alaisena Mikkelissä

MIKKELI Itä-Suomen poliisin eteläisen Savon kenttäjohtoalueen poliisipartiota saivat keskiviikon 17. huhtikuuta aikana kiinni kaksi kuljettajaa,...

Mikkelissä murtauduttiin useaan eri kohteeseen – poliisi etsii harmaata farmariautoa, jonka takalasi on rikki

MIKKELI Itä-Suomen poliisi tutkii Mikkelissä tapahtuneita omaisuusrikoksia. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Mikkelissä Yrittäjänkadulla murtauduttiin tiistain...


Tuoreimmat artikkelit

Heinävedellä raju ulosajo – henkilöauto suistui katolleen ojaan

HEINÄVESI Heinävedellä sattui raju ulosajo lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä. Pelastuslaitos sekä ensihoito saivat ilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta...

Rasvapalo Lempäälässä – leirikeskuksen terassilla syttyi rasva palamaan rasvakattilassa

LEMPÄÄLÄ Lempäälässä sammutettiin rasvapaloa lauantaina 20. huhtikuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Savontielle kello 14.54...

Kaksikko meni nurin kanootilla Toppilansalmessa Oulussa

OULU Pohjois-Pohjanmaan pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Mallastien tuntumaan Ouluun lauantaina 20. huhtikuuta iltapäivällä...

Rannalta löytyi vainaja Joutsassa

JOUTSA Joutsassa löydettiin vainaja rannalta lauantaina 20. huhtikuuta, tiedottaa Sisä-Suomen poliisilaitos. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä