JYVÄSKYLÄ
Viranomaisuutiset uutisoi maanantaina 9. syyskuuta vesistöetsintäoperaatiosta, jota suoritettiin Jyväskylässä Viitaniementiellä sijaitsevalla Viitaniemen rannalla. Viitaniemenranta on yksi Tuomiojärven uimarannoista järven etelä- / kaakkoisosassa.
Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrottiin tuolloin maanantaina, että ihmisen epäiltiin joutuneen veden varaan lauantaina 7. syyskuuta. Tuolloin Hätäkeskukseen ilmoitettiin Viitaniemen rannalta löytyneistä vaatteista.
– Pelastuslaitos käynnisti paikalla henkilön etsinnät vedestä. Poliisilla on ilmoitus kadonneesta henkilöstä ja käsitys siitä, kenelle rannalta löytyneet vaatteet mahdollisesti kuuluvat. Henkilön etsintää Tuomiojärvestä jatketaan, Sisä-Suomen poliisilaitokselta kommentoitiin.
Keski-Suomen pelastuslaitos oli varautunut lauantaiselle tehtävälle kuuden pelastusyksikön vahvuudella.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta vedestä kello 12.26.
Torstaina 12. syyskuuta aamupäivällä kuuluu tapaukseen liittyen surullisia uutisia. Sisä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Tuomiojärvestä löytyi henkilö menehtyneenä keskiviikkoiltana 11. syyskuuta iltayhdeksän aikaan.
– Vainajan löysivät vapaaehtoiset sukeltajat. Järvellä on ollut käynnissä kadonneen henkilön etsintä tällä viikolla. Poliisi epäilee, että vainaja on viime viikonloppuna kadonneeksi ilmoitettu henkilö, kommentoi poliisi.
Asiaa tutkitaan Sisä-Suomen poliisissa kuolemansyyn selvittämisenä, mikä on lain mukaan salassa pidettävää. Tämän vuoksi poliisi ei kerro asiasta enempää.
Poliisi kiittää tiedotteessaan kaikkia etsintöihin osallistuneita.