Ullanlinnan henkirikos: poliisi tutkii nyt murhana – lisäksi epäilty vangittiin viidestä murhan yrityksestä

Julkaistu

HELSINKI

Epäilty ajoi auton Vironaltaaseen Kauppatorin edustalla kyydissään viisi henkilöä elokuussa 2021.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi perjantaina 17. helmikuuta yhden henkilön todennäköisin syin viidestä murhan yrityksestä epäiltynä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Epäillyt murhan yritykset tapahtuivat elokuussa 2021, kun epäillyn kuljettama auto ajautui Vironaltaaseen Kauppatorin edustalla. Helsingin poliisi tutki tapausta tuolloin liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Poliisi on aloittanut tapauksesta uuden esitutkinnan.

– Ullanlinnan henkirikostutkinnassa on ilmennyt asioita, joiden perusteella epäilemme, että mereen ajaminen vuonna 2021 on ollut suunniteltu teko. Toistaiseksi emme ota kantaa siihen, millaisia nämä ilmenneet asiat ovat, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Tommi Lehtonen.

Esitutkinnassa asianomistajina ovat kaikki kyydissä olleet matkustajat.

Tapahtuma-aikaan poliisi tutki tapausta liikenneturvallisuuden vaarantamisena, koska silloisten tietojen valossa tapahtuma näyttäytyi lähinnä onnettomuutena.

Epäillyn henkirikoksen tutkinta jatkuu.

Ullanlinnan epäilty henkirikos tapahtui 15.-16. joulukuuta 2022. Henkirikoksen tutkintanimike on muuttunut taposta murhaksi.

– Syynä nimikkeen muuttumiseen ovat seikat, jotka ovat tulleet esiin tutkinnan aikana. Suunnitelmallisuutta tukevat useat erilaiset asiat, sanoo tutkinnanjohtaja Lehtonen.

Poliisille ei ole selvinnyt esitutkinnassa yksittäistä motiivia, joka olisi johtanut henkirikokseen. Epäilty on kertonut poliisille oman versionsa tapahtumien kulusta.

Epäillyn murhasyytteen nostamisen määräaikaa on pidennetty. Uusi määräaika on 23. toukokuuta 2023. Murhan yrityksille määrättiin sama syytteen nostamisen määräaika.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Kerrostalon autotalli tuhoutui tulipalossa Helsingin Kannelmäessä

HELSINKI Helsingin Kannelmäessä sammutettiin myöhään keskiviikkona 17. huhtikuuta iltayöstä rakennuspaloa. Helsingin pelastuslaitos sai hälytyksen keskisuuresta...

Varis nokki loukkaantunutta siiliä Helsingin Myllypurossa – seniorit huiskuttivat poliisin apuun

HELSINKI Helsingin poliisilla oli Helsingin Myllypurossa eläinaiheinen tehtävä keskiviikkona 17. huhtikuuta. Asiasta kertoo Helsingin poliisilaitoksen...

Helsingin poliisi ja Helsingin kaupunki tiivistävät vuosia jatkunutta yhteistyötään lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi sekä rikosten vähentämiseksi

HELSINKI Helsingin kaupunki ja Helsingin poliisilaitos ovat sopineet tiivistyvästä yhteistyöstä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyen,...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä