maanantai, 30, tammikuu, 2023
spot_img

Ulosajo vaati nuoren pariskunnan hengen marraskuun loppupuolella Loimaalla – poliisi on päättänyt esitutkinnan


VARSINAIS-SUOMI

Tutkinta on päätetty, koska rikoksesta epäilty henkilö menehtyi onnettomuudessa, eikä asiassa voida siten nostaa syytteitä.

Lounais-Suomen poliisi on päättänyt Loimaalla marraskuussa 2022 tapahtuneen liikenneonnettomuuden esitutkinnan, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Onnettomuudessa sai surmansa paikkakuntalainen pariskunta.

Poliisi tutki asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja törkeänä kuolemantuottamuksena. Tutkinta on päätetty, koska rikoksesta epäilty henkilö menehtyi onnettomuudessa, eikä asiassa voida siten nostaa syytteitä.

Lue myös: Loimaan kuolonkolari: menehtyneet nuoria aikuisia – auto törmäsi varastorakennuksen seinään ja syttyi palamaan



Kahden nuoren aikuisen kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui talvisella kelillä 26. marraskuuta kello 23:n aikaan Hannunkadun ja Varastokujan risteyksessä Loimaalla.

Kuljettajana toiminut mies menetti auton hallinnan, ja auto iskeytyi suurella nopeudella teollisuuskiinteistön seinään. Törmäys oli kova, ja vuonna 1994 käyttöönotettu onnettomuusauto syttyi välittömästi voimallisesti palamaan.

Lue myös: Poliisi: Loimaan kuolonkolari näyttäytyy vaarallisena ja riskialttiina kaahailuna talvisessa illassa – ulosajossa menehtyivät vuonna 1999 syntyneet mies ja nainen

– Esitutkinnan perusteella tapahtumasarjassa on ollut kyse kaahailusta. Autoa luistatettiin sivuluisussa yleisillä teillä ja eri katuosuuksilla ajettiin huomattavilla ylinopeuksilla. Kuljettajan ajotapa oli selvästi liikennesääntöjen vastaista, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Valtteri Kemppi.


Riskit toteutuivat peruuttamattomalla tavalla

Poliisi kohtaa valvonnassaan vastaavanlaista riskikäyttäytymistä valitettavan usein.

– Kaikkeen tämän tapaiseen lainvastaiseen käyttäytymiseen liittyy riskejä. Loimaan marraskuisessa tapauksessa riskit toteutuivat peruuttamattomalla tavalla, minkä seurauksena menehtyi kaksi paikkakuntalaista nuorta aikuista, Kemppi toteaa.



Toimitus suosittelee

Nämä kiinnostavat ihmisiä

Hälytysajossa ollut poliisiauto törmäsi nuoreen naiseen Oulun keskustassa

LIIKENNEONNETTOMUUDET Onnettomuudessa loukkaantunut nuorehko nainen toimitettiin sairaankuljetuksen toimesta sairaalahoitoon. Oulun keskustassa tapahtui sunnuntaina 29. tammikuuta iltapäivällä kello neljän jälkeen liikenneonnettomuus, jossa...

Somet haltuun

79,500FanitTykkää
1,408SeuraajatSeuraa
592SeuraajatSeuraa

Kirkkonummelta sunnuntaiaamuna kadonnut 27-vuotias mies löydettiin elossa

KADONNEEN ETSINTÄ Poliisi aloitti nopeasti etsinnät Kirkkonummen Myllykylä – Vuohimäki välisellä alueella. Rajavartiolaitos ja Vapaaehtoinen pelastuspalvelu avustivat etsinnöissä. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tiedotti sunnuntaina...
spot_img

Rattijuopon epäonnistunut ohitus johti ulosajoon Liedossa – yksi henkilö menehtyi ja kolme loukkaantui

LIIKENNEONNETTOMUUDET Auto oli suistunut ojaan ja kääntynyt katolleen. Ajoneuvosta löytyi yksi henkilö menehtyneenä ja kolme lievästi loukkaantuneena. Pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä...
spot_img


Käytämme kuvina joko viranomaisten julkaisemia kuvia tai itse otettuja.