Useaa alaikäistä epäillään ryöstöstä Oulussa – ryöstivät kaksi alaikäistä

Julkaistu

OULU

Tapahtumiin liittyen on puhutettu useampaa alle 15-vuotiasta henkilöä. Poliisin tietojen mukaan noin 10 hengen nuorisoporukka oli käynyt kahden asianomistajan kimppuun.

Oulun poliisissa on tutkittavana epäilty ryöstörikos, jossa kaikki osapuolet ovat alaikäisiä, tiedottaa Oulun poliisilaitos. Oulun keskustassa sijaitsevassa kauppakeskuksessa tapahtui tiistaina 7. maaliskuuta noin kello 16:n aikaan ryöstörikos, jossa epäiltynä on useampi alaikäinen henkilö. Myös uhrit ovat alaikäisiä. Tutkinnanjohtaja on huolissaan nuorten jengikulttuurin ihannoinnista.

Poliisi tutkii kauppakeskuksen tapahtumia ryöstönä. Tapahtumiin liittyen on puhutettu useampaa alle 15-vuotiasta henkilöä. Poliisin tietojen mukaan noin 10 hengen nuorisoporukka oli käynyt kahden asianomistajan kimppuun. Väkivaltaa käyttäen asianomistajilta oli revitty vaatteita sekä toiselta heistä oli anastettu pipo. Uhreille oli aiheutunut lieviä vammoja. Sekä epäillyt tekijät että uhrit ovat alaikäisiä. 

Poliisi selvittää asiaa yhdessä sosiaaliviranomaisten kanssa. 

– Jotkut nuoret ihannoivat jengikulttuuria ja ottavat sieltä mallia omaan käyttäytymiseen ja tekemiseen. Olen todella huolissani nuorten tilanteesta, tuntuu etteivät vanhemmat tai huoltajat tällä hetkellä tiedä lainkaan, mitä lapset ja nuoret tekevät kaupungilla, toteaa rikosylikonstaapeli Irmeli Korhonen. Korhonen toimii Oulun poliisilaitoksen nuorisorikosryhmän johtajana ja nuorten tekemien rikosten tutkinnanjohtajana. 

Lue myös: Lapsi löi lasta teräaseella kasvoihin Oulussa – IL:n tietojen mukaan osalliset alle 10-vuotiaita

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi nappasi valtatie 20:lla Oulussa ajo-oikeudettoman päihtyneen kuljettajan kansalaisilmoituksen ansiosta

OULU Oulun poliisi nappasi Oulun liikenteestä kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta kuljettajan, jonka epäillään olleen päihtyneenä henkilöauton...

Rattijuoppo kärysi kansalaisilmoituksen ansiosta Oulussa

OULU Oulun poliisin partio tavoitti maanantaina 15. huhtikuuta illalla Oulun Välivainiolta päihtyneen henkilön, jonka epäillään...

Moottoripyöräilijä kaasutti itsensä väliaikaiseen ajokieltoon Oulun Jäälissä

OULU Oulun poliisin liikenneyksikön partio suoritti liikenteen valvontaa maanantaina 15. huhtikuuta illalla Kuusamontiellä Oulun Jäälissä....

Tuoreimmat artikkelit

Sivulliset kuulivat avunhuutoja ja pelastivat henkilön veden varasta Joensuussa

JOENSUU Viranomaisia hälytettiin ihmisen pelastustehtävälle Joensuuhun Siltakadun tuntumaan myöhään torstaina 18. huhtikuuta iltayöllä kello 23.00...

Keravalla on sattunut henkilövahinko raideliikenteessä – pelastustyöt käynnissä

KERAVA Keski-Uudellamaalla Keravalla on sattunut vakava onnettomuus. Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoito hälytettiin raideliikenneonnettomuustehtävälle kello 22.05...

Etsintäoperaatio käynnissä: Poliisi etsii Sipoossa kadonnutta miestä

SIPOO Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta miestä. 63-vuotiaasta miehestä on tehty viimeisin havainto torstaina 18. huhtikuuta...

Ulkovarasto roihusi Lapualla

LAPUA Lapualla sammutettiin torstaina 18. huhtikuuta illalla tulipaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Saarelantielle...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä