UUSIKAUPUNKI
Lounais-Suomen poliisi on saanut viikonlopun 19.-21. toukokuuta aikana Uudessakaupungissa kiinni kaksi päihtynyttä kuljettajaa, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Kumpukin kuljettajista oli sekä alkoholin, että huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Kumpikin kuljettaja määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Kuljettaja alkoholin, amfetamiinin sekä kokaiinin vaikutuksen alaisena Rantakadulla.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä noin puolenyön aikaan, poliisipartio pysäytti henkilöauton Rantakadulla Uudessakaupungissa. Henkilöauton kuljettajana toiminut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin 0,60 promillea. Lisäksi kuljettajalle tehty huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin ja kokaiinin osalta.
Kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Jalavatiellä.
Aikaisin sunnuntaiaamuna noin kello kuuden aikaan, Lounais-Suomen poliisi vastaanotti hätäkeskukselta tehtävän mahdollisesta rattijuopumuksesta Uudessakaupungissa. Poliisipartio pysäytti epäillyn henkilöauton tarkastusta varten Jalavatiellä Uudessakaupungissa. Henkilöauton kuljettaja puhalsi poliisipartion seulonta-alkometriin noin 2,50 promillea. Lisäksi kuljettajana toimineelle miehelle suoritettu huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen amfetamiinin ja kokaiinin osalta.
Henkilöauton kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta.
Ota Facebook-tilimme haltuun tästä ja Twittertili tästä niin pysyt kärryillä, mitä Suomessa tapahtuu. Varsinais-Suomen alueryhmäämme (Facebook) voit liittyä tästä.
Lue myös:
- Poliisi pyytää edelleen havaintoja törkeään ryöstöön liittyen Turussa
- Metsäkauriin vasa pelastettiin Aurajoesta – pääsi hyvävointisena metsään takaisin omiensa joukkoon
- Mediat: kerrostalohuoneiston keittiö tuhoutui tulipalossa Turun Ilpoisissa – yksi henkilö sairaalaan tarkastettavaksi
- Noin sata neliötä maastoa paloi Liedossa
- IL: siskoksille sakkotuomio – syyttivät somessa opettajia erityislapsen pahoinpitelystä
- Nuorisoporukka jahtasi miestä ja ryöstivät lopulta väliin tulleen miehen Turussa
- Huumaavat lääkkeet leviävät yhä nuorempien keskuudessa Turun seudulla – jopa 13-vuotiaita ollut sairaalassa myrkytysoireiden vuoksi
- Poliisi: mopomiiteissä voi lähteä mopo käsistä – vanhempi, keskustele asiasta nuoresi kanssa!
- Poliisi määräsi yhteensä satoja sanktioita suojatiesääntöjen rikkomisesta ja jalkakäytävillä ajamisesta
- Laiton uhkaus käynnisti tapahtumaketjun Salossa perjantaina päivällä