SEINÄJOKI – VAASA
Pohjanmaan poliisi tutkii poliisilaitoksen alueella tapahtuneita epäiltyjä väkivaltarikoksia, jotka ovat tapahtuneet viikonlopun 15.-17. syyskuuta aikana. Pohjanmaan poliisi kertoo sillä olevan tutkittavana kaksi ryöstörikosta ja ryöstön yritys.
Ryöstöistä toinen tapahtui Pohjanmaalla Vaasassa. Tapauksessa henkilö anasti toisen hallusta omaisuutta väkivaltaa käyttäen.
Lue myös: Poliisi on saanut selville Vaasasta löytyneen nuoren vainajan henkilöllisyyden
Toinen ryöstörikos puolestaan tapahtui Etelä-Pohjanmaalla Seinäjoella. Tekijät onnistuivat saamaan haltuunsa vähäisen määrän omaisuutta. Poliisi ei kerro, oliko tässä tapauksessa käytetty väkivaltaa vai väkivallan uhkaa ja kuinka monta tekijää oli.
Ryöstön yritys tapahtui myös Seinäjoella. Uhri ei suostunut teräaseella uhkaamisesta huolimatta antamaan tekijöille mitään ja teko jäi näin ollen yritysasteelle. Tällä hetkellä poliisin tutkimusten perusteella vaikuttaa siltä, ettei teoilla ole yhteyttä keskenään.
Poliisi muistuttaa, että ryöstö on varsin vakava rikos. Ankarin säädetty rangaistus perusmuotoisesta ryöstöstä on kuusi vuotta vankeutta.
Lue myös: Henkilö menehtyi ulosajossa Kauhajoella maanantaina aamupäivällä