KANGASNIEMI
Joutsantiellä Kangasniemellä sattui tiistai-iltana 1. lokakuuta yhden ajoneuvon liikenneonnettomuus. Etelä-Savon pelastuslaitokselta kerrottiin alkuun, että kyseessä oli henkilöauton ulosajo. Itä-Suomen poliisilaitokselta tarkennetaan, että ulosajoa ennen tilannetta edelsi osuma suojattoman tienkäyttäjän kanssa.
– Onnettomuudessa oli osallisena kaksi henkilöä. Pelastuslaitos teki ajoneuvon virrattomaksi ja ohjasi liikennettä, kommentoi päivystävä palomestari Heli Hyttinen Etelä-Savon pelastuslaitokselta.
Tilanteesta aiheutui liikennehaittaa. Viranomaisuutiset tavoitti Itä-Suomen poliisin kommentoimaan tapausta myöhään tiistaina.
– Kohteessa on liikenteenohjaus edelleen, sillä onnettomuusajoneuvoa ei olla saatu pois, poliisi kommentoi tuolloin.
Itä-Suomen poliisilaitokselta ei kerrottu VU:lle puhelimen välityksellä onnettomuudesta yksityiskohtia, mutta paljastettiin, että kyseessä oli sen verran vakava liikenneonnettomuus, että asiasta kerrotaan tarkemmin vasta erillisellä tiedotteella.
Keskiviikon vastaisena yönä 2. lokakuuta kello 00.13, julkaisi Itä-Suomen poliisilaitos onnettomuudesta tiedotteen. Itä-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että Joutsantietä Kangasniemen suuntaan matkalla ollut henkilöauto oli törmännyt polkupyöräilijään sillä seurauksella, että polkupyörällä liikkeellä ollut mieshenkilö menehtyi. Henkilöauto oli törmäyksen jälkeen ajautunut ojaan. Henkilöautossa ei ollut miespuolisen kuljettajan lisäksi muita henkilöitä.
Tehtävälle hälytettiin Etelä-Savon pelastuslaitokselta yhteensä kolme pelastusyksikköä, lisäksi kohteessa oli kaksi poliisin partiota sekä kaksi ensihoidon yksikköä.
Poliisi jatkaa onnettomuuden tutkintaa.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 18.47.