LAITILA – UUSIKAUPUNKI
Lounais-Suomen poliisin partiot tapasivat Vakka-Suomen alueen liikenteestä muutaman päihtyneen kuljettajan viime viikolla. Lounais-Suomen poliisilaitokselta kerrotaan, että kiinni jäi yhteensä neljä päihtynyttä kuljettajaa. Näistä kolme oli huumausaineen vaikutuksen alaisena ja yksi puhalsi yli kaksi promillea.
Kaksi huumepäistä kuljettajaa kiinni Uudessakaupungissa keskiviikkona.
Lounais-Suomen poliisi pysäytti keskiviikkona 4. syyskuuta Uudessakaupungissa kaksi ajoneuvoa, joiden kuljettajien epäillään olleen päihtyneenä.
Poliisi suoritti kummallekin kuljettajalle seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Seulonta-alkometripuhalluskoe osoitti molemmille nollatulosta, mutta molempien huumepikatesti osoitti positiivista tulosta.
Molempia kuljettajia epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Heidät määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja heidän ajokorttinsa päätyivät poliisin haltuun.
Hutera ajotyyli paljasti päihtyneen kuljettajan Uudessakaupungissa.
Poliisin partiota tuli vastaan perjantaina 6. syyskuuta Lokalahdentiellä Uudessakaupungissa henkilöauto, jonka kuljettaja menetti äkisti ilman syytä ajoneuvonsa hallinnan ja päätyi osittain ojan puolelle. Kuljettaja kuitenkin onnistui ohjaamaan ajoneuvonsa takaisin tielle.
Partio kääntyi auton perään ja onnistui pysäyttämään sen. Auton kuljettaksi paljastui nelikymppinen mies, jolle partio suoritti seulonta-alkometripuhalluskokeen sekä huumausaineen pikatestin. Miehelle suoritettu seulonta-alkometripuhalluskoe osoitti nollatulosta, mutta huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen. Lisäksi partiolle selvisi, että mies oli jo tapahtuma-aikaan ajokiellossa.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Tapahtumahetkellä alueella oli poliisipartion lisäksi useampiakin tienkäyttäjiä.
Vahvasti päihtynyt kuljettaja ajoi auton ojaan Laitilassa.
Samaisena perjantaina poliisin partio sai Hätäkeskuksen välittämään tiedon ojassa olevasta autosta Retkentiellä Laitilassa.
Poliisipartio kävi tutkimassa tapahtumapaikan, jossa se tapasi kaksi miestä. Toinen miehistä osoittautui ajoneuvon kuljettajaksi, ja hänen heikko ja katkonainen puhalluksensa antoi seulonta-alkometriin tulokseksi noin 2,20 promillea.
Partio kuljetti miehen verikokeeseen tarkan tuloksen saamiseksi. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta. Hänet määrättiin poliisipartion toimesta väliaikaiseen ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa päätyi poliisin haltuun.