VANTAA
Vantaalla tapahtui viime perjantaina 9. helmikuuta vakava väkivallanteko, jossa uhrille aiheutettiin vakavia sairaalahoitoa vaativia vammoja. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vammat aiheutettiin lyömällä ja teräasetta käyttämällä.
– Poliisi sai tehtävän Vantaan Askistossa sijaitsevan omakotitalon pihalle perjantaina iltapäivällä noin kello 16.45 aikaan. Tehtävälle osallistui useita poliisin partioita ja ensihoidon yksiköitä. Alkutietojen mukaan epäilty tekijä oli jo poistunut tapahtumapaikalta, kertoo rikostarkastaja Krista Vallila Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Uhri sai välitöntä ensiapua ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Uhri oli pystynyt kuitenkin kertomaan poliisille epäillyn tekijän henkilöllisyyden.
– Länsi-Uudenmaan poliisin partio tavoitti epäillyn tekijän vielä saman päivän aikana iltayhdeksän aikoihin. Epäilty oli saapunut Espoon poliisiasemalle ja antautunut poliisille, Vallila jatkaa.
– Epäilty vangittiin maanantaina 12. helmikuuta Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä, vahvistaa Vallila.