VENÄJÄN PAKOTTEET
EU on määrännyt Venäjälle laajoja pakotteita Ukrainaan hyökkäyksen vuoksi. Pakotteet koskevat myös monia kuluttajatuotteita. Esimerkiksi ylimääräistä polttoainetta ei saa tuoda Venäjältä Suomeen, tiedottaa Tulli. Venäjältä maanteitse Suomeen saapuvien sekä Venäjälle matkustavien on syytä tarkistaa etukäteen rajoitukset ja kiellot.
Rajoituksia sekä tuonnissa Suomeen, että viennissä Venäjälle.
Koronapandemiaan liittyvät maahantulon rajoitukset Suomen ulkorajoilla päättyivät 30. kesäkuuta, ja 1. heinäkuuta alkaen palataan terveysturvallisuuden osalta koronapandemiaa edeltäneeseen aikaan. Tullin toimintaan vaikuttavat kuitenkin EU:n Venäjälle määräämät pakotteet, joiden valvonta hoidetaan osana normaalia tullivalvontaa.
– EU on määrännyt Venäjälle laajoja pakotteita ja nyt koronarajoitusten päättymisen vuoksi haluamme muistuttaa yksityishenkilöitä siitä, että tuonti- ja vientipakotteet koskevat myös heitä. Yksityishenkilöiden kannattaa niin ikään huomioida ulkoministeriön Venäjää koskeva matkustustiedote, vaikka koronarajoitukset päättyivätkin, painottaa valvontajohtaja Mikko Grönberg.
EU:n Venäjälle asettamien pakotteiden seurauksena venäläisten tai Venäjältä tuotavien öljytuotteiden suora tai välillinen osto, tuonti tai siirto on kielletty. Tämän vuoksi Venäjältä saa toistaiseksi tuoda polttoainetta ainoastaan moottoriajoneuvon tavanomaisessa polttoainesäiliössä. Ylimääräistä polttoainetta ei saa tuoda kannettavassa säiliössä tai erillisessä kanisterissa ajoneuvon mukana.
Venäjältä ei saa nyt myöskään tuoda Suomeen väkeviä alkoholijuomia, kuten esimerkiksi viskiä, rommia, giniä, votkaa, likööreitä. Omaan käyttöön tai lahjaksi saa edelleen tuoda rajoitetun määrän mietoja alkoholijuomia, kuten olutta ja viiniä.
Suomeen esimerkiksi autolla tai linja-autolla saapuva matkustaja saa tuoda ostoksia henkilökohtaisissa matkatavaroissaan veroitta ja tullitta enintään 300 euron arvosta.
Suomesta Venäjälle ei saa viedä niin kutsuttuja ylellisyystavaroita eli tuotteita, joiden tuotekohtainen arvo ylittää 300 euroa. Tällaisia tuotteita ovat esimerkiksi älypuhelimet, urheiluvälineet ja korut sekä monet vaatteet ja asusteet. Poikkeuksina ovat esimerkiksi sähkölaitteet, joiden arvoraja on 750 euroa; soittimet, joiden tuotekohtainen arvo ei saa ylittää 1500 euroa; sekä tietyt optiset laitteet, kuten kiikarit ja tähtäimet, joiden vienti on kiellettyä arvosta riippumatta. Ajoneuvoilla arvoraja on 50 000 euroa.
Kohdemaan tuonti- ja vientimääräykset voivat muuttua nopeastikin, ja ne tulee aina selvittää esimerkiksi kyseisen maan viranomaisilta. Lisäksi matkustajien on edelleen hyvä olla selvillä Venäjän rajaliikenteessä voimassa olevista koronarajoituksista, joiden valvonnasta ja tiedottamisesta vastaavat Venäjän viranomaiset.
Lähteenä: Tulli