HELSINKI
Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa on tutkittu petosta, virkavelvollisuuden rikkomista ja lahjusrikkomusta. Helsingin poliisilaitokselta kerrotaan, että rikosepäilyt koskevat virkatehtävien hoitoa vuosina 2019–2023. Kyse on Elintarvikemarkkinavaltuutetun toimiston virkamiestä koskevasta esitutkinnasta.
– Epäillyt teot liittyvät pääosin matkakulujen laskutukseen. Poliisi epäilee, että teoilla aiheutettiin Ruokavirastolle vahinkoa noin 6 000 euroa, kommentoi tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Lauri Huittinen Helsingin poliisilaitokselta.
Huittisten mukaan Ruokavirasto teki epäillystä rikoksesta tutkintapyynnön poliisille marraskuussa 2023.
Esitutkinta on valmistunut ja se siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan Etelä-Suomen syyttäjäalueelle.