puhelimen kuoret

VU:n tieto: Nuorella miehellä ei ollut tarjota tupakkaa – joutui ryöstön uhriksi Vantaan Tammistossa

Julkaistu




VANTAA

Vantaalla tapahtui keskiviikkona 7. helmikuuta illantaitteessa väkivaltarikos. Viranomaisuutisten tietojen mukaan nuori mies ryöstettiin Vantaan Tammiston Numeropuistossa illantaitteessa kello viiden aikoihin. Tapaus vahvistetaan VU:lle Itä-Uudenmaan poliisista.

VU:n tietojen mukaan nuori mies oli kävelemässä Numeropuiston läpi kauppaan, kun vastaan tuli kaksi kantasuomalaista miestä, arviolta 30–40-vuotiaita. Miehet olivat kysyneet asianomistajalta tupakkaa, johon hän oli vastannut, ettei hänellä ole tarjota tupakkaa. Tämän jälkeen toinen miehistä suuttui ja he kävivät kimppuun.

Miehet löivät uhrin maahan ja hakkasivat sekä potkivat häntä, kun hän makasi maassa. Uhri onnistui jossain vaiheessa nousemaan ylös ja riuhtaisemaan itsensä irti tekijöiden otteesta.

Epäillyt saivat asianomistajan takin. Takin taskussa oli lisäksi lompakko, auton avaimet ja jotain muuta omaisuutta.

Uhri juoksi noin 200 metrin päässä sijaitsevaan kotiinsa, soitti pankkiin ja kuoletti pankkikortit. Hetki tästä hän huomasi, että pihasta oli viety myös auto. Varastettu auto on porrasperäinen musta Audi A4, jonka rekisteritunnus on ELZ-115.

VU:n tieto: Nuorella miehellä ei ollut tarjota tupakkaa - joutui ryöstön uhriksi Vantaan Tammistossa
Asianomistajan lähiomaisen julkaisema kuva varastetusta Audista.

Poliisit kävivät paikalla ja tapauksesta on kirjattu rikosilmoitus. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan Viranomaisuutisille, että tapausta tutkitaan rikosnimikkeillä ryöstö ja moottorikulkuneuvon käyttövarkaus.

Havainnot kuvan autosta voi ilmoittaa hätänumeroon 112.

*Viranomaisuutisten tiedossa on, että tapaukseen liittyen kiertää netissä tiettyjä kuvakaappauksia. Viranomaisuutiset on kysynyt asiasta Itä-Uudenmaan poliisilta, eikä toistaiseksi tiedossa ole, ovatko kuvat todenperäisiä.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Rattijuoppo pakeni poliisia anastetulla autolla Itä-Vantaalla ja Pohjois-Helsingissä

HELSINKI - VANTAA Poliisilla oli helatorstaina iltapäivällä puoli kahden aikoihin usean poliisipartion vaatinut tehtävä Itä-Vantaalla...

Tuoreimmat artikkelit

Video ja kuvia: Tulipalo tuhosi Tuomarilan vanhan VPK:n rakennuksen Espoossa

ESPOO Espoon Tuomarilassa sammutettiin rakennuspaloa helatorstain iltana ja perjantain vastaisena yönä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Mies tarttui liikkeessä olleen linja-auton rattiin Helsingissä – kuljettaja onnistui pitämään auton tiellä

HELSINKI Helsingin poliisi hälytettiin tehtävälle Helsingin Kannelmäkeen helatorstain iltana. Poliisi vastaanotti Hätäkeskukselta tehtävän puoli seitsemän...

Noin puoli hehtaaria maastoa paloi Ähtärissä

ÄHTÄRI Ähtärissä sammutettiin helatorstaina iltapäivällä maastopaloa Mikkolankyläntien tuntumassa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 14.46. Etelä-Pohjanmaan...

Lapuan Tiistenjoella paloi maastoa helatorstaina

LAPUA Lapuan Tiistenjoella syttyi maastopalo helatorstaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta maastopalosta Meijerintiellä kello 13.21. Etelä-Pohjanmaan...