perjantai, 29, maaliskuu, 2024

Yksi henkilö kuoli nokkakolarissa Parkuantiellä Sotkamossa

Näitä luetaan

SOTKAMO

Autoissa oli yhteensä kolme henkilöä. Onnettomuudessa kuoli toisen auton kuljettaja, hän oli autossa yksin.

Poliisi, pelastuslaitos sekä ensihoitohenkilöstöä hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Parkuantielle Sotkamoon maanantaiaamuna 24. huhtikuuta. Tapauksesta tiedottaa Oulun poliisilaitos.

Poliisin mukaan kyseessä oli kahden ajoneuvon välinen liikenneonnettomuus, tila-auto ja lava-auto törmäsivät keuloistaan. Autoissa oli yhteensä kolme henkilöä. Onnettomuudessa kuoli toisen auton kuljettaja, hän oli autossa yksin. 

Tapahtumapaikalla oli huonot keliolosuhteet. Fintrafficin mukaan onnettomuuspaikka on Parkualta 700 metriä Mustolanmutkan suuntaan.

Onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa. Liikenne Parkuantiellä jouduttiin katkaisemaan kokonaan. Kiertotie järjestettiin etelästä päin Jormasentien kautta, tietää Yle kertoa. Pohjoisen suunnan kiertotiestä ei raportoitu. Liikennehaitta kesti noin aamupäiväkymmeneen saakka.

Onnettomuudesta tehtiin ilmoitus hätäkeskukseen kello 07.34.

Lue myös:

    Moi. Otappa kuule meidän WhatsAppi TÄSTÄ haltuun, niin saat uutiset näppärästi puhelimeesi. Sielä on jo pitkälti yli 8000 jäsentä. Äläkä unohda meidän Facebookkia, jota seuraa jo yli 111 000 suomalaista!

    Viimeisimmät alueen uutiset


    Tuoreimmat uutiset















    Nämä kiinnostavat ihmisiä

    Yle: Jyväskylän Seppälänkankaalla sijaitsevassa päihdeongelmaisten asumisyksikössä tapahtui epäilty henkirikos

    JYVÄSKYLÄ Uhri on Ylen tietojen mukaan keski-ikäinen mies ja alueen asukas. Sisä-Suomen poliisi tutkii Jyväskylässä tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. Asiasta uutisoi ensimmäisenä...

    Kadonneet henkilöt

    Poliisi etsii Loviisasta kadonnutta vuonna 1968 syntynyttä miestä

    LOVIISA Kadonneesta ei ole ainakaan toistaiseksi julkaistu kuvaa. Itä-Uudenmaan poliisi etsii kadonnutta henkilöä Itä-Uudellamaalla. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että vuonna 1968 syntynyt...

    Kuolintapaukset

    Henkilö menehtyi junan alle Parkanossa

    PARKANO Juna myöhästyi noin tunnin ja 15 minuuttia. Parkanossa, Uudenasemantien tuntumassa sattui perjantaina 29. maaliskuuta aamuyöllä hieman ennen puoli neljää raideliikenneonnettomuus....

    Lapset ja nuoret

    Katujengeihin yhdistettyjä henkilöitä epäillään useista rikoksista – kaksi rikostutkintaa valmistunut

    HELSINKI - VANTAA Toisessa tapauksessa rikoskokonaisuus kuuluu poliisin näkemyksen mukaan katujengitoiminnan alle, mutta on toiminnaltaan jo järjestäytynyttä rikollisuutta. Toisessa rikoskokonaisuudessa...

    Yhteistyössä



    Intiimisheivaustuotteet netistä