KANGASALA
Kaarina Maununtyttären tiellä Kangasalla sattui lauantaina 17. elokuuta iltapäivän taitteessa kolmen auton ketjukolari, jossa oli osallisena yhteensä neljä henkilöä.
– Onnettomuudessa loukkaantui yksi henkilö vakavasti ja hänet kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta sairaalaan. Muut onnettomuudessa olleet henkilöt eivät loukkaantuneet, kommentoi Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari.
Onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa. Tie jouduttiin katkaisemaan onnettomuuspaikalla noin varttitunniksi, että vakavasti loukkaantunut henkilö saatiin irroitettia ajoneuvosta. Muuten liikennettä ohjattiin molemmista suunnista. Pelastus- ja raivaustyöt saatiin päätökseen noin kello 13.50, jonka jälkeen liikenne alkoi palautumaan normaaliksi.
Pelastuslaitokselta oli onnettomuuspaikalla viisi pelastusyksikköä.
Poliisi tutkii onnettomuuden syytä.
Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta kello 12.36. Tehtävän vaste muutettiin myöhemmin keskisuureksi tieliikenneonnettomuudeksi.