Yksi henkilö menehtyi henkilöauton ulosajossa Petäjävedellä sunnuntai-iltana

Julkaistu

KESKI-SUOMI

Onnettomuus tapahtui Imatran voiman tien ja Petäjävedentien risteyksestä kaksi kilometriä Jyväskylän suuntaan.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen pelastus- ja ensihoitohenkilöstöä sekä Sisä-Suomen poliisi hälytettiin liikenneonnettomuustehtävälle Valtatie 18:lle Petäjävedelle sunnuntai-iltana 1. tammikuuta kello 21.25.

Sisä-Suomen poliisilaitos tiedottaa tapauksesta uudenvuoden tiedotteessaan lyhyesti. Poliisin mukaan kyseessä oli henkilöauton ulosajo, jossa menehtyi yksi henkilö.

Tapahtuneesta uutisoi mm. Keskisuomalainen. Keskisuomalainen kertoo, että henkilöauto oli ajautunut vasemmalle kaartuvassa mutkassa vastaantulevien kaistan yli, törmännyt sähkökaappiin ja päätynyt katolleen ojaan. Menehtynyt henkilö oli lehden mukaan auton kuljettaja. Kuljettajalla oli myös matkustaja, joka loukkaantui, hänet vietiin sairaalaan.

Onnettomuus tapahtui Imatran voiman tien ja Petäjävedentien risteyksestä kaksi kilometriä Jyväskylän suuntaan.

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

Viimeisimmät alueen artikkelit

Suomen poliisi oli mukana kaatamassa kalasteluhyökkäyspalvelua

VERKKOHUIJAUKSET Suomen poliisi on osallistunut kansainväliseen rikostorjuntaoperaatioon, jossa ajettiin alas tuhansien rikollisten käyttämä pankkitunnusten ja...

Poliisioperaatio Jyväskylän yliopistolla – opettajankoulutuksessa huudettiin ”Tämä on ryöstö, kaikki maahan”

JYVÄSKYLÄ Sisä-Suomen poliisilla oli usean poliisipartion tehtävä Jyväskylässä tiistaina 16. huhtikuuta iltapäivällä, joka lopulta paljastui...

Miehen epäillään murtautuneen yli 20:een mökkiin ympäri Suomen

OMAISUUSRIKOKSET Miestä epäillään useiden varkauksien lisäksi myös moottoriajoneuvojen käyttövarkauksista. Näissä tapauksissa mies ottaa lukitsemattoman ajoneuvon...

Tuoreimmat artikkelit

Entinen sikala palaa Kurikassa

KURIKKA Hopiantiellä Kurikassa sammutetaan rakennuspaloa. Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta illalla kello 19.16 aikaan. Etelä-Pohjanmaan...

Poliisi nappasi ammattimaisen rahanpesuorganisaation kiinni – varoja kerätty useita miljoonia

TALOUSRIKOKSET Lounais-Suomen poliisilaitoksen Turun huumerikosyksikkö on tutkinut törkeää rahanpesukokonaisuutta, joka paljastui kansainvälisen huumausainerikoskokonaisuuden tutkinnan yhteydessä....

Miesautoilija kaahasi itsensä kuukausiksi ajokieltoon Hattulassa

HATTULA Hämeen poliisin partio sai kiinni kaaharin Hattulassa torstaina 18. huhtikuuta iltapäivällä. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Henkilö menehtyi junan alle Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä sattui henkilövahinko raideliikenteessä perjantaina 19. huhtikuuta iltapäivällä. Poliisi, pelastuslaitos sekä...

Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä