HELSINKI
Helsingin Kampissa sattui vuoden 2023 joulukuussa välikohtaus, jossa käytettiin ampuma-asetta. Välikohtaus tapahtui maanantaina 11. joulukuuta illalla. Poliisi epäilee, että 16-vuotias poika ampui kohti 19-vuotiasta miestä Helsingin taidemuseon edustalla Eteläisen Rautatienkadun kohdalla. Ampumisen asianomistaja ei loukkaantunut tilanteessa, sillä hänellä oli yllään luotiliivit.
Helsingin poliisi siirsi tapauksen syyteharkintaan. 16-vuotiasta ampujaa epäillään tapon yrityksestä, huumausainerikoksesta, ampuma-aserikoksesta ja vaaran aiheuttamisesta.
Ennen ampumista asianosaiset kävivät muun muassa elokuvateatterin tiloissa.
Ampumisen asianomistajaa puolestaan epäillään ryöstön yrityksestä ja petoksen yrityksestä. Hänen puhelimestaan löytyi todisteita, joiden perusteella tapaamisessa oli kyse huumausainekaupasta.
– Esitutkinnassa selvisi, että asianosaiset olivat sopineet tapaamisen huumausainekauppaa varten. 19-vuotiaan oli tarkoitus myydä huumausaineita 16-vuotiaalle. Todellisuudessa 19-vuotiaalla miehellä oli mukanaan purukumia, ja esitutkinnan perusteella hänen tarkoituksenaan oli ryöstää rahat 16-vuotiaalta, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Sampo Suomala Helsingin poliisilaitokselta.
Kummallakin ampumisen osapuolella on rikostaustaa. Ampuja on ollut epäiltynä vakavista väkivaltarikoksista.
Tapauksessa epäillään myös kahta muuta henkilöä petoksen yrityksestä. He ovat ampujan lähipiiriä, ja he olivat tapahtumahetkellä iältään 15–20-vuotiaita.