TURKU
Poliisi on pidättänyt 16-vuotiaan vangitun lisäksi alle 18-vuotiaan rikoskumppanin. Lisäksi asiassa on epäiltynä vielä kolmas alle 18-vuotias henkilö, jota ei ole tavoitettu, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa.
Turussa tapahtui lauantain 2. maaliskuuta ja tiistain 5. maaliskuuta välisenä aikana kolme törkeää väkivaltarikosta, jotka ovat selviämässä Lounais-Suomen poliisin rikostutkinnassa. Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangitsi tänään perjantaina 8. maaliskuuta 16-vuotiaan nuorukaisen todennäköisin syin epäiltynä kahteen törkeän ryöstön yritykseen ja yhteen törkeään ryöstöön.
Kahdessa tapauksessa epäillyt väkivallanteot kohdistuivat saman Turun keskustassa sijaitsevan liikkeen henkilökuntaan. Yhdessä tapauksessa rikoksen uhrina oli kadulla yöaikaan kävellyt mies.
Tapausten tutkinnanjohtajan, Lounais-Suomen poliisilaitoksen komisarion Juhani Malmbergin mukaan poliisin tutkintaa ovat edesauttaneet keskustan alueen valvontakamerat. Poliisi on tarkistanut useita kaupungin, liikekiinteistöjen sekä taloyhtiöiden valvontatallenteita.
Epäillyt ovat tallentuneet kameratallenteille, ja heidät on tunnistettu niistä.
– Poliisi kiittää myös hätänumeroon soittaneita. Heidän antamansa tuntomerkit ovat olleet suurena apuna tutkinnan alkuvaiheessa, kiittelee komisario Malmberg.
Ryöstöistä epäillään yhteensä kolmea nuorta.
Poliisi on pidättänyt 16-vuotiaan vangitun lisäksi alle 18-vuotiaan rikoskumppanin. Lisäksi asiassa on epäiltynä vielä kolmas alle 18-vuotias henkilö, jota ei ole tavoitettu, mutta hänen henkilöllisyytensä on poliisin tiedossa. Poliisi kehottaa kyseistä henkilöä ilmoittautumaan poliisille. Nämä 18-vuotiaat nuoret eivät ole epäiltyinä kaikissa tutkittavana olevissa tapauksissa.
– Kaikille tutkinnan kohteena oleville nuorille on yhteistä se, että heillä on haasteita elämäntaidon hallinnassa. Lisäksi osa epäillyistä on ollut todennäköisesti päihtyneitä, Malmberg toteaa.