PÄIJÄT-HÄME
Rakennuksessa ei ollut ihmisiä palon syttyessä, eikä kukaan loukkaantunut.
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen sammutushenkilöstöä hälytettiin rakennuspalon sammutustehtävälle Meisselikadulle Jokimaan teollisuusalueelle Lahteen lauantaina 3. joulukuuta hieman ennen puoli viittä iltapäivällä.
Päijät-Hämeen pelastuslaitos julkaisi tulipalosta ensitiedotteen, jossa se kertoo, että 160-neliöinen toimistorakennus palaa. Myöhemmin Etelä-Suomen Sanomat uutisoi, että rakennus tuhoutui tulipalossa.
Lehden mukaan rakennuksessa ei ollut ihmisiä palon syttyessä, eikä kukaan loukkaantunut. Pelastuslaitos suojasi tontilla olevia muita rakennuksia, eikä palo päässyt leviämään.