22-vuotias mies pahoinpiteli exäänsä Hämeenlinnassa

Julkaistu

HÄMEENLINNA

Mies oli repinyt naisen kädestä ulos ja pakottanut hänet sähköscuutin kyytiin. Matkan aikana he olivat kaatuneet ja mies oli repinyt naista hiuksista.

Hämeen poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana Kanta-Hämeen maakunnassa tapahtunut epäilty lievä väkivallanteko, tiedottaa Hämeen poliisilaitos.

Hämeen poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin saaneen perjantaiaamuna 1. syyskuuta puoli kahdeksan aikaan hälytyksen Hämeenlinnassa Kirkkokallionkadulle, jossa ex-pariskunnan välille oli tullut riitaa ja mies oli retuuttanut naista pihalla.

Ex-pariskunnan 22-vuotias mies oli soittanut yöllä entiselle puolisolleen ja pyytänyt päästä käymään hänen luonaan. Nainen oli päästänyt miehen asuntoon, jonka jälkeen mies oli vaatinut naista lähtemään miehen asunnolle. Mies oli ottanut naisen kotiavaimet ja puhelimen haltuunsa, tehostaakseen käskyään. Mies oli repinyt naisen kädestä ulos ja pakottanut hänet sähköscuutin kyytiin. Matkan aikana he olivat kaatuneet ja mies oli repinyt naista hiuksista.

Ulkopuolinen oli nähnyt tapahtuman ja soitti asiasta hätäkeskukseen. Partion tullessa paikalle, oli mies poistunut ja luovuttanut tavarat takaisin naiselle.

Miestä epäillään alustavasti lievästä pahoinpitelystä.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

puhelimen kuoret

Viimeisimmät alueen artikkelit

Motoristi kaahasi itsensä väliaikaiseen ajokieltoon Kolmostiellä Janakkalassa

JANAKKALA Hämeen poliisin partio tapasi Kanta-Hämeen liikenteestä helatorstaina iltapäivällä kaaharin. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan poliisipartion...

Nuori mies puhalsi korttinsa kuivumaan useiksi kuukausiksi Hämeenlinnassa

HÄMEENLINNA Hämeen poliisin partio tapasi Hämeenlinnassa helatorstain vastaisena yönä päihtyneenä kuljettajan. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan...

Kovassa kännissä ollut mies kaahasi autolla yli kahtasataa Janakkalassa

JANAKKALA Hämeen poliisin partio suoritti helatorstain vastaisena yönä liikennevalvontaa valtatie 3:lla Janakkalassa. Hämeen poliisin tilannekeskuksesta...

Tuoreimmat artikkelit

Mies joutui kiipeliin mökin katolle tikkaiden kaaduttua saaressa Iisalmessa – sivullinen kuulu onneksi huudot

IISALMI Salmenrannantien tuntumassa Iisalmessa tarvittiin viranomaisten apua lauantaina alkuiltapäivästä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta ylhäältä...

Vapaa-ajan asunnon pihassa paloi kaksi erillistä rakennusta ja maastoa Lappajärvellä

LAPPAJÄRVI Mikkosentiellä Lappajärvellä sammutettiin lauantaina alkuiltapäivästä syttynyttä tulipaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 12.42. Etelä-Pohjanmaan...