VANTAA
Itä-Uudenmaan poliisi tutkii pääkaupunkiseudulla tapahtunutta vakavaa väkivallantekoa. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan, että 34-vuotiaan naisen epäillään menehtyneen henkirikoksen uhrina viime perjantain ja lauantain välisenä aikana Vantaalla.
Poliisi sai viime lauantaina omaisten kautta ilmoituksen, ettei perjantaina kauppareissulle poistunut perheenäiti ollut palannut kaupasta takaisin kotiinsa. Perheenäidin toiminta oli hänelle niin epätyypillinen hänen taustansa ja aiemman toimintansa perusteella, että poliisi päätti käynnistää asiassa kadonneen henkilön tutkinnan.
– Jo alkuselvittelyjen varhaisessa vaiheessa syntyi epäily, että perheenäidin katoamiseen saattaa liittyä hänen lähipiiriinsä kuuluva henkilö. Pian tämän jälkeen syntyi epäily, että perheenäiti on saattanut joutua henkirikoksen uhriksi, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Vaikka kadonnutta tai henkirikoksen uhriksi joutunutta perheenäitiä ei oltu vielä löydetty, poliisi otti kiinni tämän lähipiiriin kuuluvan epäillyn miehen.
Nainen löydettiin poliisin etsinnän tuloksena uudenvuodenpäivänä menehtyneenä Vantaalta.
– Perheenäidin löydyttyä selvisi, että hän oli menehtynyt henkirikoksen uhrina, jatkaa Jämsä.
– Teosta epäilty mies on vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin murhasta epäiltynä keskiviikkona, sanoo Jämsä.
Ilta-Sanomat tietää kertoa, että rikoksesta epäilty irakilaismies asuu kerrostalossa Pohjois-Helsingissä, ja hänellä on oma autokorjaamo Vantaalla. Lisäksi IS kertoo, että murhasta epäillyllä miehellä oli avioero vireillä kolmekymppisen naisen kanssa, ja että nainen oli hakenut avioeroa. Poliisi ei ole vahvistanut medialle, onko henkirikoksen uhri juurikin kyseinen nainen.