HELSINKI. Helsingin poliisi epäilee 34-vuotiasta naista rikossarjasta, johon kuuluu peräti 112 petosta. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet 28. elokuuta 2023 – 22. tammikuuta 2024. Helsingin poliisi on saanut tapauksen esitutkinnan valmiiksi.
Tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teppo Viljanen Helsingin poliisilaitokselta kertoo, että petossarjan selvittäminen alkoi, kun poliisi sai tutkintapyynnön lievästä nettipetoksesta syyskuussa 2023. Asianomistaja oli ostanut 250 eurolla tuotteita Facebookissa, eikä hän saanut myyjältä tuotteita tai rahoja takaisin.
– Pian poliisi alkoi saada lukuisia muita ilmoituksia epäillyistä petoksista, joissa myyjä oli käyttänyt eri nimiä. Tapauksissa toistui usein sama tilinumero, johon asianomistajat olivat maksaneet ostoksia. Teoissa kuitenkin käytettiin useita eri pankkitilejä, Viljanen jatkaa.
Tuotteiden joukossa oli muun muassa merkkivaatteita ja -laukkuja, koruja, kenkiä, sisustustekstiilejä ja -esineitä, huonekaluja sekä harrastusvälineitä. Asianomistajien maksamat summat vaihtelivat alle 100 eurosta lähes 900 euroon.
Olemattomien tavaroiden myymiseen epäilty käytti Tori.fi:tä, Facebook marketplacea ja muita vastaavia myyntialustoja. Epäilty on edelleen vangittuna. Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan.