37 henkilöä vietti aikaansa Pohjanmaan poliisin putkatiloissa viikonloppuna

Julkaistu

POHJANMAAN POLIISIN ALUE

Yhteensä 20 henkilöä oli kiinniotettuna poliisilain perusteella ja 17 henkilöä oli kiinniotettuna rikosperusteisesti.

Pohjanmaan poliisia on työllistänyt viikonlopun 17.–19. marraskuuta aikana mm. liikenne- ja väkivaltarikokset, tiedottaa Pohjanmaan poliisilaitos. Pohjanmaan poliisi kertoo tiedotteessaan poliisin hoitaneen kaiken kaikkiaan 532 tehtävää viikonlopun aikana. Yhteensä 20 henkilöä oli kiinniotettuna poliisilain perusteella ja 17 henkilöä oli kiinniotettuna rikosperusteisesti.

Suurin osa tehtävistä liittyi rattijuopumuksiin ja pahoinpitelyihin, mutta kokonaisuudessaan viikonloppu oli tavanomainen.

Rattijuopumukset ja pahoinpitelyt aiheuttivat poliisille suuren osan viikonlopun tehtävistä, polttoainevarkauden ja muutaman polkupyörävarkaan lisäksi.

Normaalin tapaan poliisin tutkittavaksi tuli rattijuopumuksia eri puolilta Pohjanmaata. Viikonlopun aikana poliisi tavoitti 20 rattijuopumusepäilyä, joista 11 kappaletta törkeitä rattijuopumuksia. Seitsemässä tapauksessa epäillään kuljettajan ajaneen huumausaineiden vaikutuksen alaisena. Törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta poliisi kirjasi kaksi rikosilmoitusta.

Eriasteisia pahoinpitelyjuttuja poliisille tuli viikonloppuna tutkittavaksi 11 kappaletta, joista viisi oli tapahtunut yksityisillä paikoilla. Muut pahoinpitelyt olivat tapahtuneet pääosin yleisillä paikoilla tai ravintoloiden läheisyydessä.

Pohjanmaan poliisin viikonloppuun liittyviä uutisiamme:

Mies kaahasi itsensä ajokieltoon Seinäjoella

Nuori parivaljakko ajoi henkilöauton ojaan Vaasassa – poliisi tutkii mm. törkeänä rattijuopumuksena

Pitkälti yli kaksi promillea puhaltanut mies aiheutti vaaratilanteita autolla Pietarsaaren keskustassa

Polkupyörävaras jäi kiinni kansalaisen ansiosta Vaasassa

Arvokas polkupyörä varkauden kohteena Seinäjoella – poliisi selvittää tekijää

Nuoret polttoainevarkaat kiinni valppaitten kyläläisten ansiosta Kruunupyyssä

Mies kävi autolla kaupassa Perhossa – puhalsi yli kaksi ja puoli promillea

*Artikkelilistauksessa ja somejulkaisuissa näkyvä artikkelikuva on kuvituskuva (senaatti.fi).

Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

Somet

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret




Viimeisimmät alueen artikkelit

Rivitalossa paloi Seinäjoella

SEINÄJOKI Paunevantiellä Koliinin alueella Seinäjoella sammutettiin rakennuspaloa tiistaina 28. toukokuuta iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...

Poliisin suorittaman viime viikonloppuisen tehovalvonnan tulokset ovat surullista luettavaa

TEHOVALVONTA Poliisi valvoi viime viikonloppuna 24.–26. toukokuuta valtakunnallisesti, eli koko maassa mopojen, moottoripyörien ja muiden...

Stokerissa syttyi takapalo Kurikassa

KURIKKA Vanhalla asematiellä Koivulanmaan alueella Kurikassa sammutettiin tulipaloa tiistaina 28. toukokuuta keskipäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen...


Tuoreimmat uutiset

Navettarakennus palaa Suomussalmella

SUOMUSSALMI Moisiovaarantiellä Suomussalmella sammutetaan tiistaina 28. toukokuuta iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Vihdissä sattui toinenkin liikenneonnettomuus melkein samassa kohdassa

VIHTI Porintiellä Vihdissä on sattunut tiistaina 28. toukokuuta iltapäivällä liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta...

Navettarakennus palaa Suomussalmella

SUOMUSSALMI Moisiovaarantiellä Suomussalmella sammutetaan tiistaina 28. toukokuuta iltapäivällä syttynyttä rakennuspaloa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta...

Vihdissä sattui toinenkin liikenneonnettomuus melkein samassa kohdassa

VIHTI Porintiellä Vihdissä on sattunut tiistaina 28. toukokuuta iltapäivällä liikenneonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen pienestä tieliikenneonnettomuudesta...