KOUVOLA
Tuli oli levinnyt talon kuistilta seinien puurakenteita pitkin talon yläpohjaan purueristeisiin ja aiheuttanut laajat vahingot koko kiinteistölle.
Pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle rakennuspalotehtävälle Kymenlaaksoon Kouvolaan torstaina 26. lokakuuta aamupäivällä. Tulipalosta tiedotti ensimmäisenä Kymenlaakson pelastuslaitos ja myöhemmin Kaakkois-Suomen poliisilaitos.
Kymenlaakson pelastuslaitos kertoi tuoreeltaan tiedotteessaan, että Tullinmäentiellä Anjalassa syttyi omakotitalossa tulipalo. Pelastuslaitoksen ensimmäisten yksiköiden saavuttua kohteeseen, oli rakennus jo täysin tulessa. Rakennus tuhoutui tulipalossa täysin.
Kaakkois-Suomen poliisi julkaisi tiedotteen tapauksesta hieman myöhemmin. Tuolloin Kaakkois-Suomen poliisi kertoi tiedotteessaan, että tulipalossa menehtyi yksi henkilö ja yksi henkilö toimitettiin sairaalahoitoon.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 09.51.
Tiistaina 7. marraskuuta Kaakkois-Suomen poliisilaitos julkaisi tapahtuneesta jatkotiedotteen. Kaakkois-Suomen poliisi kertoo tiedotteessaan, että palon syttymissyy on saatu selvitettyä. Poliisin mukaan omakotitalon tulipalon syttymissyyksi on ilmennyt talon kuistilla olleen sähköpyörän latauksen yhteydessä tapahtunut vikaantuminen tai oikosulku.
Tuli oli levinnyt talon kuistilta seinien puurakenteita pitkin talon yläpohjaan purueristeisiin ja aiheuttanut laajat vahingot koko kiinteistölle. Talo oli rakennettu 50- ja 60-luvun taitteessa.
Palossa kuoli talon sisällä ollut 39-vuotias nainen ja kiinteistön omistaja, 38-vuotias mies kuljetettiin sairaalaan jatkohoitoon. Muita henkilöitä ei talossa ollut.
Poliisi on palonsyyntutkinnassa suorittanut palopaikalla teknistä tutkintaa ja saanut tutkintaan myös asiantuntija-apua. Mitään rikokseen viittaavaa ei poliisin tutkimuksissa ole ilmennyt.