57 seksuaalirikosta käsittänyt tapaus ei muuttunut hovioikeudessa – tuomio pysyi kovimpana mahdollisena

Julkaistu



HELSINKI

Rangaistuksen lisäksi mies velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvauksia asianomistajille yhteensä noin 100 000 euroa laillisine korkoineen sekä korvaamaan asianomistajien käräjäoikeus- ja hovioikeusvaiheen oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin 90 000 euroa.

Helsingin hovioikeus on tuominnut vuonna 1973 syntyneen miehen 13 vuoden yhdistelmärangaistukseen, tiedottaa Helsingin hovioikeus. Tuomio sisälsi yhteensä 57 seksuaalirikosta.

Käräjäoikeus oli lukenut vuonna 1973 syntyneen miehen syyksi yhteensä 4 törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, 20 lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, yhden seksuaalisen hyväksikäytön, 17 seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta, 13 seksuaalipalvelujen ostamisen yritystä nuorelta, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisen ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidon.

Rikoskokonaisuudessa oli yhteensä 42 asianomistajaa, jotka olivat tekohetkellä 13–17-vuotiaita poikia. Käräjäoikeus tuomitsi miehen laissa säädettyyn maksimirangaistukseen, eli 13 vuoden pituiseen yhdistelmärangaistukseen.

Hovioikeudessa oli kysymys miehen valituksesta, joka sisälsi kolme törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä, yhtä seksuaalipalvelujen ostamista nuorelta ja näihin tekoihin liittyvistä vahingonkorvauksista sekä kokonaisuudessaan rangaistuksen määräämisestä. Muilta osin mies peruutti valituksensa hieman ennen hovioikeuden pääkäsittelyä.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion kaikilta osin. Rangaistuksen määräämisessä sovellettiin koventamisperustetta rikosten suunnitelmallisuuden ja tekijän samankaltaisen aikaisemman rikollisuuden vuoksi. Lisäksi tekijälle vuonna 2013 tuomittuun 10 vuoden vankeusrangaistukseen perustuva jäännösrangaistus määrättiin osaksi täytäntöönpantavaksi.

Mies tuomittiin yhdistelmärangaistukseen, koska häntä oli saadun selvityksen perusteella pidettävä rikoshistoriansa ja henkilöstä ilmenevien muiden seikkojen perusteella erittäin vaarallisena toisen hengelle, terveydelle tai vapaudelle. Yhdistelmärangaistuksena tuomittua 13 vuoden ehdotonta vankeutta seuraa valvonta-aika, jonka pituus on yksi vuosi. Yhdistelmärangaistukseen ei sovelleta ehdonalaista vapauttamista eikä valvottua koevapautta koskevia säännöksiä.

Rangaistuksen lisäksi mies velvoitettiin suorittamaan vahingonkorvauksia asianomistajille yhteensä noin 100 000 euroa laillisine korkoineen sekä korvaamaan asianomistajien käräjäoikeus- ja hovioikeusvaiheen oikeudenkäyntikuluja yhteensä noin 90 000 euroa.


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisi tutkii Espoossa tapahtuneita tulipaloja ja pyytää havaintoja kansalaisilta

ESPOO Espoon alueella on etenkin viime aikoina syttynyt useita tulipaloja. Viimeisin tapaus on Tuomarilassa helatorstaina...

Rakennuksen sisäkatto putosi alas Lohjalla – rakennuksessa ollut henkilö selvisi säikähdyksellä

LOHJA Lohjan Asemanrinteellä tapahtui tänään perjantaina aamupäivällä sortumaonnettomuus. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta sortumasta kello 10.12. Länsi-Uudenmaan...

Vuonna 1979 syntyneen miehen epäillään murhanneen noin 35-vuotiaan naisen Helsingin Pasilassa

HELSINKI Helsingin poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan tapauksessa, jossa vuonna 1979 syntyneen miehen epäillään murhanneen...

Tuoreimmat artikkelit

Moottoripyöräilijä menehtyi liikenneonnettomuudessa Nelostiellä Viitasaarella

VIITASAARI Nelostiellä Viitasaarella sattui vakava liikenneonnettomuus tänään iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen tieliikenneonnettomuudesta kello 13.25. Keski-Suomen pelastuslaitokselta...

Poliisi pysäytti auton oikeaan aikaan Lapissa – kuljettaja menetti tajuntansa ja lysähti poliisin käsivarsille

LAPPI Lapin poliisi kertoo onnekkaasta sattumasta, joka tapahtui viime vuoden loppupuolella. Poliisipartio oli pysäyttänyt vastaan...

Ihminen joutui veden varaan kanootin kaaduttua Mänttä-Vilppulassa

MÄNTTÄ-VILPPULA Pohjaslahden Hietalahdessa, Mänttä-Vilppulassa, hälytettiin pelastuslaitos vesipelastustehtävälle tänään perjantaina iltapäivällä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta...

Pohjois-Savossa on varastettu polkupyöriä jopa yli kahden miljoonan euron arvosta viimeisen kolmen vuoden aikana

KUOPIO Itä-Suomen poliisi on tehnyt selvityksen poliisin tietoon tulleista polkupyörävarkauksista Pohjois-Savon alueella vuosilta 2021-2024, tiedottaa...