Äiti pyytää havaintoja kadonneesta 34-vuotiaasta Samista

Julkaistu


TORNIO

Samin käyttämä ajoneuvo on sähkönsininen Mercedes-Benz GLC Coupé, rekisteritunnukseltaan GNO-680.

Äiti pyytää havaintoja kadonneesta pojastaan. Äidin mukaan 34-vuotias Sami Alatalo on ollut kateissa 3. maaliskuuta lähtien. Samista on tehty katoamisilmoitus poliisille. Viranomaisuutisilla on äidin lupa uutiseen.

Äiti kertoo, että Sami jätti Torniosta lähtiessään kirjeen, jossa hän kertoi palaavansa 7. maaliskuuta. Kirjeen mukaan hänen olisi pitänyt olla Tampereella. Poliisi on kuitenkin äidille kertonut myöhemmin, että Sami on ylittänyt rajan Torniosta Ruotsin puolelle Haaparantaan 3. maaliskuuta.

Äiti pyytää havaintoja kadonneesta 34-vuotiaasta Samista
Sami Alatalo. Kuva: Äidin kuva

Äidin mukaan Samilla on puhelin ollut kiinni koko ajan, ja viimeisen kerran hänestä kuultiin 6. maaliskuuta sähköpostin välityksellä, jossa hän kertoi palaavansa muutaman päivän kuluttua.



– Palkkasin yksityisetsivät etsimään häntä tai hänen autoaan Tampereelta, mutta tuloksetta. Sunnuntaina tulee tasan kaksi viikkoa siitä, kun poikani lähti, äiti kertoo huolestuneena.

– Olemme olleet yhteydessä poliisiin, ja poliisi on tehnyt katoamisilmoituksen. Mikäli sinulla on mitään havaintoja pojastani tai hänen autostaan, ota yhteyttä hätänumeroon 112, äiti pyytää.

Äiti pyytää havaintoja kadonneesta 34-vuotiaasta Samista
Sami Alatalo. Kuva: Äidin kuva

Sami on pituudeltaan noin 170 senttimetriä pitkä ja hänellä on ruskeat hiukset. Sami pukeutuu yleensä mustiin farkkuihin sekä huppariin tai bändi-t-paitaan. Ulkovaatteina hänellä on musta Calvin Kleinin toppatakki ja päässään New York Yankees -logolla varustettu lippis. Tatuoinnit ulottuvat korvan vierestä kaulasta alaspäin kämmeniin asti. Korvan vieressä on tatuoitu XIII ja toisen korvan vieressä XC.

Samin käyttämä ajoneuvo on sähkönsininen Mercedes-Benz GLC Coupé, rekisteritunnukseltaan GNO-680.



– Tilanne on todella raskas koko perheelle, äiti sanoo.


Lähetä juttuvinkki Viranomaisuutisille. Lue tästä lisää.

SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


Viimeisimmät alueen artikkelit

Rasvapalo Lempäälässä – leirikeskuksen terassilla syttyi rasva palamaan rasvakattilassa

LEMPÄÄLÄ Lempäälässä sammutettiin rasvapaloa lauantaina 20. huhtikuuta. Pirkanmaan pelastuslaitos hälytettiin epäillylle rakennuspalotehtävälle Savontielle kello 14.54...

Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia – toinen oli lisäksi vahvassa humalassa

ENONTEKIÖ - MUONIO Lapin poliisin partiot saivat Tunturi-Lapissa kiinni kaksi kaaharia, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Kaaharit...

Rovaniemen poliisi nappasi kaksi rattijuoppoa perjantaina

ROVANIEMI Rovaniemen poliisi sai Rovaniemen liikenteestä kiinni päihtyneitä kuljettajia perjantaina 19. huhtikuuta päiväsaikaan. Lapin poliisilaitokselta...


Tuoreimmat artikkelit

Henkilöauto ajautui ulos Helsingintieltä Huittisissa – autossa kesärenkaat

HUITTINEN Valtatie 2:lla Huittisissa sattui lauantaina 20. huhtikuuta iltakahdeksan aikoihin henkilöauton ulosajo. Ulosajosta ilmoitettiin Hätäkeskukseen...

Vapaa-ajan asunnon kuivauskaapissa oli savun hajua Sauvossa

SAUVO Hätäkeskus sai Sauvosta Karunanluodontieltä keskisuuren rakennuspaloilmoituksen sunnuntain vastaisena yönä 20. huhtikuuta kello 23.42. Päivystävä palomestari...

Liikkuuko Keravalla pyromaani? Kaksi autiotaloa syttyi palamaan muutaman tunnin sisällä

KERAVA Liikkuuko Keravalla pyromaani? Nimittäin Keravalla on sammutettu yhden illan aikana yhteensä kolme rakennuspaloa, joista...

Remontissa olleen koulun yläkerroksissa paloi Keravalla

KERAVA Keravan Kalevanraitilla paloi sunnuntain vastaisena yönä 21. huhtikuuta. Kesni-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin keskisuurelle rakennuspalotehtävälle ennen...


Yhteistyössä



Intiimisheivaustuotteet netistä