puhelimen kuoret

Äiti syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn jättämällä poistamatta isän vauvan suulle tekemät teippaukset

Julkaistu




UUSIMAA

Isä tuomittiin törkeästä pahoinpitelystä, heitteillepanosta ja eräistä muista rikoksista kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Hovioikeus on käräjäoikeuden tavoin katsonut kolmen kuukauden ikäisen lapsen äidin syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn jättämällä poistamatta isän lapsen suulle kahdesti laittaman teippauksen sekä kieltämällä paikalla ollutta ulkopuolista henkilöä puuttumasta asiaan, tiedottaa Helsingin hovioikeus.

Teippaukset, jotka olivat ulottuneet lapsen suussa olleen tutin yli poskesta poskeen, olivat aiheuttaneet lapselle tukehtumisvaaran. Ensimmäisen teippauksen oli poistanut äidin kiellosta huolimatta sanottu ulkopuolinen ja jälkimmäisen tämän paikalle hälyttämä poliisipartio.

Äidin syyksi luettiin lisäksi heitteillepano, koska hän oli saattanut itsensä niin päihtyneeseen tilaan, ettei hän ollut kyennyt huolehtimaan lapsestaan. Lapsen terveydelle oli aiheutunut tässä tilanteessa tutin teippaamisesta seuranneen hengenvaaran lisäksi muutakin konkreettista vaaraa.

Käräjäoikeus oli tuominnut äidin ensikertalaisuudesta huolimatta vuoden ja kuuden kuukauden pituiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Äidin vaadittua rangaistuksen alentamista hovioikeus katsoi, ettei rangaistusta ollut aihetta alentaa erityisesti siihen nähden, että perheväkivaltatapauksissa, joissa tekijä ja uhri eivät ole tasavertaisessa asemassa, teon vahingollisuus ja vaarallisuus sekä tekijän syyllisyyden aste puoltavat rangaistuksen mittaamista yleistä rangaistuskäytäntöä ankarammaksi.

Käräjäoikeus oli tuominnut lapsen isän törkeästä pahoinpitelystä, heitteillepanosta ja eräistä muista rikoksista kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Isän peruutettua valituksensa käräjäoikeuden tuomio jäi hänen osaltaan lainvoimaiseksi.

Lue myös:


    SOMET

    FACEBOOK
    INSTAGRAM
    TIKTOK
    TWITTER (X)
    THREADS
    Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.

    Viimeisimmät alueen artikkelit

    Helsingin Kampissa oli poliisioperaatio tiistai-iltana – oli perätön ilmoitus aseella uhkauksesta

    HELSINKI Helsingin poliisilla oli tänään tiistaina illalla poliisioperaatio Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi sai...

    Autiotalo on täyden palon vaiheessa Espoon Jokitörmässä

    ESPOO Espoon keskuksessa, Jokitörmässä palaa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.37. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...

    Poliisi ajoi takaa anastettua moottoripyörää kaupannutta miestä Järvenpäässä

    JÄRVENPÄÄ Itä-Uudenmaan poliisin partio nappasi Järvenpäässä miehen, joka kauppasi anastettua moottoripyörää. Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan tapahtumien...

    Tuoreimmat artikkelit

    Mark, 19, lähti kävelylle ja katosi Salossa Alhaisten alueella – omaiset pyytävät havaintoja

    SALO Salossa etsitään kadonnutta nuorta miestä. Omaiset pyytävät sosiaalisessa mediassa kansalaisilta havaintoja 19-vuotiaasta Mark -nimisestä...

    Vorot jäivät kiinni itse teosta Kotkassa – lisäksi Kotkassa jäi kiinni viikonloppuna kaksi huumepäistä kuljettajaa

    KOTKA Kaakkois-Suomen poliisin partiot tavoittivat eteläisen Kymenlaakson liikenteestä viime viikonlopun aikana kaksi kuljettajaa, joiden epäillään...

    Helsingin Kampissa oli poliisioperaatio tiistai-iltana – oli perätön ilmoitus aseella uhkauksesta

    HELSINKI Helsingin poliisilla oli tänään tiistaina illalla poliisioperaatio Kampin kauppakeskuksessa Helsingissä, tiedottaa Helsingin poliisilaitos. Poliisi sai...

    Autiotalo on täyden palon vaiheessa Espoon Jokitörmässä

    ESPOO Espoon keskuksessa, Jokitörmässä palaa. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta kello 17.37. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitokselta kerrotaan, että...