FORSSA
Hämeen poliisia on työllistänyt kuluneen vuorokauden aikana Kanta-Hämeessä Forssan teillä mm. huumeista päihtynyt kuljettaja sekä kaahari.
Hämeen poliisilaitokselta kerrotaan, että poliisi epäilee keskiviikkona illalla henkilöautolla liikkeellä ollutta miestä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Miehen epäillään kuljettaneen autoa huumaavan aineen vaikutuksen alaisena valtatiellä 10.
Kaahaaminen tapahtui Tammelantiellä aikaisin torstaina aamulla. Henkilöautoa kuljettanutta miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Poliisipartio mittasi miehen kuljettaman henkilöauton nopeudeksi 130 kilometriä tunnissa. Tieosan nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa.