PÄIJÄT-HÄME
Hämeen poliisilla on ollut tehtävämäärällisesti rauhallinen arkivuorokausi, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi kertoo yhdestä tehtävästä Päijät-Hämeen alueelta, joka sijoittuu Lahteen.
Ajo-oikeudeton huumepäinen kuljettaja kiinni Lahdessa.
Torstaina 28. huhtikuuta iltapäivällä kello 14.10 aikaan, poliisipartio pysäytti Lahdessa Kivistönkadulla epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut 1990-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi.
Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei ollut.
Lähteenä: Hämeen poliisilaitos