KUOPIO
Kuopion poliisi on saanut Kuopion liikenteestä kiinni torstai-illan 4. toukokuuta ja perjantaiaamuyön 5. toukokuuta aikana ajo-oikeudettomat kuljettajat, joiden epäillään olleen päihtyneenä liikenteessä, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Kiinni jäi yhteensä kaksi kuljettajaa.
Ajo-oikeudettoman moottoripyöräilijän epäillään olleen päihtyneenä Kuopion liikenteessä.
Poliisipartio pysäytti myöhään torstaina hieman ennen puolta yötä Kuopion Neulamäessä moottoripyöräilijän. Poliisin tarkastuksessa selvisi, että moottoripyörää kuljettanut paikkakuntalainen vuonna 1975 syntynyt mies oli ajo-oikeudeton. Poliisi selvittelee, oliko kuljettaja mahdollisesti jonkin muun päihdyttävän aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Asiaa tutkitaan Itä-Suomen poliisissa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.
Myös Männistössä ajo-oikeudettoman kuljettajan epäillään olleen päihtyneenä liikenteessä.
Poliisipartio pysäytti perjantaina aamuyöllä Kuopion Männistössä henkilöauton. Poliisin tarkastuksessa poliisille selvisi, että autoa kuljettanut ulkopaikkakuntalainen vuonna 1985 syntynyt mies oli ajo-oikeudeton. Poliisi selvittelee myös tässä tapauksessa, oliko kuljettaja mahdollisesti jonkin muun päihdyttävän aineen kuin alkoholin vaikutuksen alaisena.
Tätäkin asiaa tutkitaan Itä-Suomen poliisissa rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.