RIIHIMÄKI
Illalla kuuden aikaan poliisipartio pysäytti 80-luvulla syntyneen naisen kuljettaman auton Kinturintiellä. Nainen kieltäytyi hänelle ehdotetusta huumepikatestistä, mutta hän kertoi käyttäneensä huumeita. Nainen vietiin verikokeeseen päihtymystilan selvittämistä varten. Nainen oli ajokiellossa ja hän oli vuoden sisällä syyllistynyt kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta vuoden sisällä kaksi kertaa aikaisemmin. Nainen määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.
Lähteenä: Poliisi