SIIKALATVA
Vastaan oli ajanut ensimmäinen henkilöauto, joka oli saanut väistettyä kaistan tukkinutta perävaunua kulkusuunnassaan oikealle ojaan. Seuraava etelän suuntaan ajanut henkilöauto oli törmännyt kyseiseen perävaunuun vasemmalla kyljellään. Perässä oli tullut vielä kolmas henkilöauto, joka oli saanut väistettyä perävaunua ojaan.
Pohjois-Pohjanmaalla Siikalatvalla, tarkemmin Pulkkilassa, tapahtui keskiviikkona 29. marraskuuta iltapäivällä liikennehaittaa aiheuttanut liikennevahinko.
Oulun poliisi kertoo, että Nelostiellä Pulkkilan taajaman kohdalla, ajautui pohjoisen suuntaan ajanut kuorma-auton ja perävaunu yhdistelmä tielle poikittain, tukkien koko Nelostien.
Kyseisen ajoneuvoyhdistelmän perävaunu oli ajon aikana jostain syystä mennyt poikittain vastaantulevan liikenteen kaistalle. Vastaan oli ajanut ensimmäinen henkilöauto, joka oli saanut väistettyä kaistan tukkinutta perävaunua kulkusuunnassaan oikealle ojaan. Seuraava etelän suuntaan ajanut henkilöauto oli törmännyt kyseiseen perävaunuun vasemmalla kyljellään. Perässä oli tullut vielä kolmas henkilöauto, joka oli saanut väistettyä perävaunua ojaan.
Tapahtumapaikalla oli useita ensihoidon ja pelastuslaitoksen yksiköitä poliisin lisäksi. Onnettomuusajoneuvoissa oli yhteensä viisi henkilöä,
joista yksi kuljetettiin ensihoitohenkilöstön toimesta tarkistettavaksi Oulun Yliopistolliseen sairaalaan.
Päihteillä ei ollut osuutta tapahtuneeseen liikenneonnettomuuteen.
Onnettomuudesta aiheutui liikennehaittaa. Tapahtumapaikalla oli Fintrafficin mukaan käytössä kiertotie. Pelastus- ja raivaustyöt päättyivät ennen puoli kuutta illalla, jonka jälkeen liikenne onnettomuuspaikalla kulki normaalisti.
Tapahtuneesta tehtiin hätäilmoitus Hätäkeskukseen kello 12.38.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle Uutiset.