LAPPI
Lapin poliisia on työllistänyt Kolarin Äkäslompolon ja Ylläsjärven kylien alueella rattijuopot keskiviikkona 21. joulukuuta, selviää Lapin poliisilaitoksen Tunturi-Lapin alueen tiedotteesta. Kiinni jäi yhteensä kolme rattijuoppoa. Kaikki puhalsivat törkeän rattijuopumuslukeman, yksi jopa lähes neljä promillea.
Yli kaksi promillea puhaltanut kuljettaja jäi kiinni kansalaisilmoituksen ansiosta Ylläsjärvellä.
Poliisipartio sai keskiviikkona kello kolmen aikaan iltapäivällä ilmoituksen henkilöauton kuljettajasta, joka ajoi Ylläsjärvellä Ylläksen maisematiellä liikenneturvallisuutta vaarantavalla tavalla.
Poliisi tavoitti kuljettajan ja hänelle tehtiin puhalluskoe poliisin seulonta-alkometriin, joka antoi tulokseksi 2,15 promillea. Epäilty on ulkomaalainen vuonna 1975 syntynyt mies, joka käytettiin verikokeessa ja otettiin kiinni. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.
Lähes kaksi ja puoli promillea puhaltanut kuljettaja ajoi auton penkkaan Ylläsjärvellä.
Hätäkeskus ilmoitti keskiviikkona kello viiden aikaan iltapäivällä liikenneonnettomuudesta Ylläsjärvellä, jossa henkilöauto oli ajettu risteyksessä penkkaan. Kuljettajaa auttaneet sivulliset henkilöt olivat havainneet kuljettajan olleen humalassa.
Poliisipartion saavuttua paikalle, auto oli edelleen tapahtumapaikalla, mutta kuljettaja oli ehtinyt jo poistua. Kuljettajan kengänjälkiä seuraamalla hänet tavoitettiin läheisestä mökistä. Poliisi epäilee ulkopaikkakuntalaista vuonna 1980 syntynyttä miestä törkeästä rattijuopumuksesta. Hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin tuloksen 2,40 promillea ja hänet käytettiin verikokeissa.
Kuljettaja puhalsi melkein neljä promillea Äkäslompolossa.
Hätäkeskus antoi iltakahdeksan aikaan keskiviikkona tehtävän Äkäslompolossa ajavasta epäillystä rattijuoposta.
Poliisipartio tavoitti kyseisen henkilöauton. Sen kuljettajana olleelle ulkopaikkakuntalaiselle vuonna 1986 syntyneelle miehelle tehtiin puhalluskoe, joka antoi tulokseksi 1,75 mg/l. Kyseinen tulos on promilleiksi muutettuna peräti 3,97 promillea.
Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet otettiin kiinni.