VIHTI
Nuorelta vietiin väkivaltaa käyttäen kello ja kuulokkeet.
Länsi-Uudenmaan poliisi tutkii väkivaltarikosta, josta epäillään kahta alaikäistä nuorta. Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselts kerrotaan, että Vihdissä tapahtui maanantaina 8. huhtikuuta välikohtaus.
Tapauksen tutkinnanjohtaja kertoo, että poliisin tämän hetken tietojen mukaan kaksi alaikäistä anasti väkivaltaa käyttäen kolmannelta nuorelta omaisuutta. Nuorelta vietiin kello ja kuulokkeet.
– Toinen epäilty on yli 15-vuotias ja toinen alle 15-vuotias. Poliisi tavoitti epäillyt pian tapahtuman jälkeen ja osa anastetuksi epäilystä omaisuudesta on saatu poliisin haltuun, tutkinnanjohtaja jatkaa.
Hän lisää, että poliisi pyrkii kuulemaan asiaosaisia pikimmiten.
Tapausta tutkitaan Länsi-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeillä ryöstö ja virkamiehen väkivaltainen vastustaminen. Poliisi ei avaa tarkemmin kiinnioton tapahtumia, mikä on johtanut myös jälkimmäiseen rikosnimikkeeseen.