HELSINKI
Helsingin poliisi kertoi syyskuun puolivälissä epäillystä ryöstöstä, joka tapahtui Helsingin Lauttasaaressa tiistaina 22. elokuuta.
Poliisi epäilee, että viisi nuorta miestä ryöstivät alaikäisen pojan alkuillasta metroaseman lähettyvillä.
– Alaikäiseen asianomistajaan kohdistettiin väkivaltaa ja häneltä anastettiin muun muassa laukku. Tuntomerkkeihin sopiva laukku löytyi esitutkinnassa yhden rikoksesta epäillyn kotoa kotietsinnässä, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marja Väätti Helsingin poliisilaitokselta.
Tutkinnassa poliisille selvisi, että epäillyt tunsivat toisensa entuudestaan.
Tapaus on siirtynyt syyteharkintaan neljän alaikäisen epäillyn osalta. He ovat 15–17-vuotiaita.
Poliisi epäili ryöstöstä myös viidettä henkilöä, mutta hän ei ollut tekohetkellä täyttänyt 15 vuotta. Näin ollen tapaus ei siirtynyt hänen osaltaan syyteharkintaan.
Poliisi ja nuorisotyö tapasivat nuoria Lauttasaaressa.
Poliisi tiedotti syyskuussa myös nuorten häiriökäyttäytymisestä ja turvallisuustilanteesta Lauttasaaressa. Nuorten uhkailu ja muu häiriköinti herätti alueen asukkaissa huolta esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.
Poliisin alkutoimenpide on tällaisissa tilanteissa selvittää henkilöt, jotka tekevät rikoksia ja aiheuttavat häiriötä.
– Meille selvisi nopeasti, että ryöstöstä epäillyt henkilöt olivat suurilta osin samat, jotka aiheuttivat turvattomuutta alueella. Helsingin kaupungin jalkautuva nuorisotyö ja ennalta estävään toimintaan erikoistuneet poliisit liikkuivat Lauttasaaressa ja tapasivat nuoria. He varmistivat, että nuorten tilanne alueella on edelleen hyvä ja turvattomuutta aiheuttaneet nuoret tunnistetaan, sanoo komisario Katja Nissinen Helsingin poliisilaitokselta.
Poliisi tiedotti asiasta myös sosiaalisessa mediassa, ja tilanne saatiin rauhoittumaan.
Poliisi muistuttaa edelleen, että häiriökäyttäytymisestä ja mahdollisista rikoksista kannattaa ilmoittaa heti hätänumeroon. Tällöin poliisipartio saadaan tarvittaessa paikalle nopeasti selvittämään tilannetta.