Alle 15-vuotias autoili humalassa Säkylässä – Kokemäellä jäi kiinni vahvasti päihtynyt kuljettaja

Julkaistu



SATAKUNTA

Viikonloppuna Lounais-Suomen poliisi pysäytti kaksi henkilöautoa, joiden kuljettajien epäillään syyllistyneen liikennejuopumuksiin. Toinen kuljettajista oli alle 15-vuotias ja toinen kovassa humalassa.

Alle 15-vuotias autoili humalassa Säkylässä.

Säkylässä poliisipartio pysäytti viime lauantaina 28. toukokuuta yöllä liikennejuopumusvalvonnan yhteydessä henkilöauton, jonka kuljettajaksi ilmeni alle 15 -vuotias nuorukainen.

Nuorukainen puhalsi poliisin alkometriin 0,33 mg/l lukeman, jonka johdosta häntä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta lisäksi myös rattijuopumuksesta.

Vahvasti päihtynyt kuljettaja kiinni Valtatie 2:lla Kokemäellä.

Reilu parikymppisen naishenkilön epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen Kokemäellä, tarkemmin Valtatie 2:lla.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen poliisipartio pysäytti tarkastusta varten henkilöauton, jonka kuljettaja puhalsi alkometriin 0,70 mg/l tuloksen, joka on noin 1,50 promillea.

Kuljettajaa epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Lähteenä: Lounais-Suomen poliisilaitos


SOMET

FACEBOOK
INSTAGRAM
TIKTOK
TWITTER (X)
THREADS
Liity lisäksi WhatsApp-kanavallemme, ja saat kaikki tuoreimmat uutiset näppärästi WhatsApp-sovellukseesi.


puhelimen kuoret



Viimeisimmät alueen artikkelit

Poliisia paennut kuljettaja menehtyi Ulvilassa – ajoi päin betonista aitaa

SATAKUNTA Ulvilassa tapahtui torstaina illalla kuolemaan johtanut onnettomuus, tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisi kertoo poliisin...

Raju tulipalo Kokemäellä: talo tuhoutui täysin – asukkaat sairaalaan, koira kuoli

KOKEMÄKI Kokemäen Peipohjassa sammutettiin varhain tänä aamuna rakennuspaloa. Hätäkeskus sai ilmoituksen keskisuuresta rakennuspalosta Herttuantiellä kello...

Kokemäen Kauvatsalla on palanut samassa pihapiirissä nyt kahdesti – poliisi pyytää paloihin havaintoja

KOKEMÄKI Tapauksia tutkitaan Lounais-Suomen poliisissa törkeinä vahingontekoina. Lounais-Suomen poliisi tiedottaa poliisin tutkivansa kahta tulipaloa Piilijoen koulutiellä...

Tuoreimmat artikkelit

Poliisi suorittaa tänään kadonneen henkilön etsintää Loimaalla

LOIMAA Lounais-Suomen poliisi suorittaa tänään lauantaina kadonneen etsintää Loimaalla tiedottaa Lounais-Suomen poliisilaitos. Lounais-Suomen poliisin mukaan etsintää...

Sillalta mereen joutunut henkilö pelastettiin Kalasataman edustalla Helsingissä

HELSINKI Helsingissä pelastettiin tänään lauantaina aamupäivällä ihminen merestä. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen ihmisen pelastamisesta vedestä kello...

Poliisi nappasi kerrostaloasunnon murtautuneen voron Rovaniemellä

ROVANIEMI Lapin poliisi tutkii Rovaniemellä tapahtunutta epäiltyä törkeää omaisuusrikosta, tiedottaa Lapin poliisilaitos. Lapin poliisilaitokselta kerrotaan,...

Tulipalo tuhosi retkeilylaavun Teijon kansallispuistossa Perniössä

SALO Nykyisin Saloon kuuluvassa Perniössä, Teijon kansallispuistossa sammutettiin tulipaloa perjantaina illalla. Hätäkeskus vastaanotti hätäilmoituksen keskisuuresta...