VANTAA
Nuori teki kaksi eri ryöstöä. Toisessa uhrina oli kaksi nuorta alaikäistä ja toisessa yksi nuori alaikäinen. Ensimmäinen ryöstö tapahtui Louhelan asemalla ja toinen Leinelän asemalla.
Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikostutkinnassa on tutkittavana pääkaupunkiseudulla tapahtunut epäilty väkivaltarikoskokonaisuus, josta epäillään alaikäistä nuorta, tiedottaa Itä-Uudenmaan poliisilaitos.
Itä-Uudenmaan poliisi kertoo tiedotteessaan, että Vantaalla, Leinelän juna-asemalla tapahtui lauantaina 18. marraskuuta noin kello 21.20 aikaan ryöstö, missä nuorelta uhrilta anastettiin päältä omaisuutta. Ilmoituksen hätäkeskukseen tilanteesta oli tehnyt sivullinen nuori.
– Alkutietojen mukaan uhri oli ryöstetty jollakin astalolla uhkaamalla, kertoo rikoskomisario Anne Tuomisto Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta.
Poliisin selvittäessä asiaa, tietoon tuli, että sama epäilty olisi aiemmin illalla ryöstänyt myös kaksi muuta nuorta Louhelan asemalla. Tässäkin tilanteessa oli väkivallalla uhkaamalla saatu anastettua asianomistajien omaisuutta. Tuntomerkkeihin sopiva epäilty tavoitettiin hieman myöhemmin Tikkurilan asemalta. Epäillyn hallusta löytyi kaikkiin tekoihin liittyvää omaisuutta.
– Kaikki asianosaiset ovat alaikäisiä. Ryöstöistä epäilty on alle 15-vuotias. Tavattaessa hänen hallustaan takavarikoitiin veitsi, sanoo Tuomisto.